Uusia rangaistuksia sakkonsa maksamatta jättäville

Viime hallituskaudella päätettiin, että poliisin määräämiä ja maksamatta jääneitä sakkoja ei enää muuteta vankeudeksi. Varsinkin kauppiaat ovat voimakkaasti vaatineet sakkojen muuntorangaistuksen palauttamista, koska lakiuudistuksen on katsottu lisänneen myymälävarkauksia. Nyt oikeusministeriössä suunnitellaan uusia rangaistusmuotoja niille, jotka jättävät sakot maksamatta.

Kauppiailla alkaa olla hermo herkässä näpistelijöiden kanssa. Koska poliisin kirjoittamia sakkoja ei enää muuteta vankeudeksi on nokialainen k-kauppias Tapani Hakala ottanut käyttöön järeämmät toimet.

- Me emme hyväksy poliisimiehen kirjoittamaa sakkoa vaan se lähtee kirjalliseen menettelyyn, eli käräjänoikeuteen, Hakala toteaa.

Tuomioistuinten määräämien sakkojen maksattamatta jättämisestä voi edelleen joutua vankilaan. Tämä menettely tosin maksaa kauppiaalle paljon aikaa, vaivaa ja rahaa oikeudessa vietettyjen työpäivien vuoksi.

Hakalan mukaan näpistelijät usein nauravat päin näköä jäätyään kiinni, mutta ilme vakavoituu kun he kuulevat tapauksen jatkavan eteenpäin käräjille.

Kauppiaan toive on selvä

-Minun mielestäni poliisiviranomaisen kirjoittama sakko pitäisi ehdottomasti olla muunnettavissa istuntapäiviin. Toivon että päättäjät tutkivat asiaa ja ymmärtävät sen, että ahdinko alkaa olla suuri, kauppias sanoo.

Myös kaupan liitto on voimakkaasti vaatinut sakkojen muuntorangaistusta takaisin.

Pyysimme asiasta kommenttia myös poliisiylijohtaja Mikko Paaterolta. Paateron mukaan lakiuudistus on saattanut kansalaiset eriarvoiseen asemaan, koska osa tekijöistä voi jättää sakkonsa maksamatta ilman seurauksia, samalla kun toisten sakot menevät ulosottoon.

Uusi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson myöntää, että laki ei nykyisellään toimi.

- Meillä on se nyt se ongelma, että ne ihmiset, jotka eivät pysty sakkoja maksamaan voivat mahdollisesti päästä rangaistuksetta, Henriksson sanoo.

Ministeri ei kuitenkaan lupaa paluuta muuntorangaistukseen, koska vähävaraisia ei haluta vankiloihin. Sen sijaan nyt ministeriössä suunnitellaan vaihtoehtoisia rangaistusmuotoja sakkonsa maksamatta jättäville.

- En usko, että palauttamalla sakon muuntorangaistusta päästäisiin parempaan lopputulokseen. Uskon kuitenkin, että pystymme kehittämään uudenlaisia rangaistusmuotoja. Sellainen voisi olla esimerkiksi yhdyskuntapalvelus, johon mahdollisesti liitetään myös hoitomääräys, koska usein näissä tapauksissa on kyse henkilöistä, joilla on vakava päihdeongelma, ministeri muotoilee.

Henriksson lupailee asiassa eteenpäin menoa ensi vuoden aikana. Nähtäväksi jää kuin realistisia ja uskottavia pelotteita ministeriössä lopulta kehitetään. Aina on kyse myös rahasta ja siitä, kuka uudistukset maksaa.

- Taloudellisesti se voi johtaa myös siihen, että myös kunnat joutuvat maksumiehiksi kun ajatellaan juuri tätä päihdekuntoutusta. Hyvässä yhteiskunnassa pitäisi siihenkin löytyä varoja, ministeri sanoo.

***

Tukalassa tilanteessa kauppiaat käyvät kuumana - keinoarsenaali kovenee

Kauppiaiden asema on tukala ja se merkinnyt uusien keinojen harkitsemista hävikin vähentämiseksi. Näin rajut otteet ovat yleistymässä näpistelijöiden torjunnassa. Käytössä on pippurisumuttimia, käsirautoja ja nippusiteitä. Esimerkiksi helsinkiläinen K-market Ratis on välineitä käyttänyt jo vuosia menestyksellä. Kauppias Saku Kytölä pitää kovia otteita tehokkaana keinona vähentää näpistelyä.

- Uskoisin, että kovia kokenut näpistelijä ei toista kertaa kauppaani tule.

Myös asiakkaat hyväksyvät rajut keinot, Saku Kytölä.

- Kyllä ihmiset ymmärtää tänä päivänä sen aika hyvin kun sakkoja ei enää muunneta vankeudeksi niin taparikolliset yrittää karkuun hinnalla millä hyvänsä. Useasti he myös auttavat näpistelijän pidättämisessä.

Ratiksen kaikki myyjät on koulutettu näpistelijöiden kiinniottoon ja turvavälineiden käyttäjiksi. Voimakeinoja harjoitellaan myös säännöllisesti. Turvavälineet otetaan matkaan kun työpäivä alkaa, koskaan ei tiedä millainen tilanne edessä saattaa olla. Onneksi mitään vakavaa ei ole ainakaan toistaiseksi sattunut vaikka tiukkoja tilanteitakin on ollut, toteaa kauppias Saku Kytölä.

- On tullut piikkiä ja puukkoa vastaan mutta ne on saatu pois uhkaajilta. Pahin tilanne oli kun yritettiin lyödä rautaketjulla.

Poliisihallituksen mukaan myyjä voi henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseksi tehdä kiinnioton ääritilanteissa jopa käyttämällä pippurikaasua ja käsirautoja jos keinot ovat kokonaisuuden kannalta puolusteltavia.

Juttua tehdessämme kiireinen kauppias säntäsi irtokarkin suuhunsa laittaneen perään. Tällä kertaa kiinni saatu parikymppinen koltiainen seurasi kiltisti kauppiasta. Kahden vartijan lisäksi pidätykseen osallistui poliisipartio. Aikaa kului kaikilta osapuolilta runsaasti. Nuorukaisen matka kulki poliisilaitokselle ja seuraavaksi todennäköisesti asiaa käsitellään käräjäoikeudessa. Onkohan touhussa mitään järkeä ja tätäkö lainlaatija tarkoitti säästöjen kiilto silmissä kun sakkoja ei enää muunneta kalliiksi vankilapäiviksi. Taidettiin mennä ojasta allikkoon.

Kovat otteet ovat johtaneet myös koviin tekoihin kauppaa vastaan. Poliisi on joutunut estämään polttopulloiskua suunnitelleen teon ja viime kesänä K-market Ratiksen takapihalle jätettiin pommi, joka ei onneksi räjähtänyt.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä