Vankilan turvallisuus syntyy rutiineista ja mielikuvituksesta

Suomessa vankiloita ei virallisesti turvallisuusluokitella, mutta jos niin tehtäisiin, olisi Riihimäen vankilan luokitus maamme korkein eli A+. A-luokitus tarkoittaa korkeita muureja, viimeisintä valvonta- ja hälytystekniikkaa sekä sitä, että laitos on suljettu. Plus on seurausta vankilan varmuusosastosta. Varmuusosastoja on Suomessa vain Riihimäen ja Turun vankiloissa.
- Varmuusosasto on tarkoitettu vangeille, jotka eivät tule toimeen missään muualla eli se on eräänlainen vankeinhoidon peräseinä, selventää Riihimäen vankilan johtaja Pasi Oksa.
Varmuusosastolle siirtämisestä päätää Rikosseuraamuslaitos ja sijoituksen tarve arvioidaan uudelleen joka kolmas kuukausi. Perusteet löytyvät laista. Syynä sijoitukseen voi olla muiden turvallisuuden vaarantaminen väkivaltaisuudella tai kun on syytä epäillä vangin syyllistyvän vakavaan rikokseen. Varmuusosastolle voi päästä myös omasta pyynnöstä, mutta se on harvinaista. Elämä normaaliosastoon verrattuna on varmuusosastolla huomattavasti suljetumpaa eikä kanssakäymistä muiden asukkien kanssa juuri ole.

Varmuusosastolle sijoittaminen on ennaltaehkäisevä turvatoimi ja samaa logiikkaa noudatetaan myös muille osastoille sijoitettavien kanssa.
- Koko talon organisointi on tehty turvallisuutta ajatellen, vankilan johtaja Pasi Oksa kertoo. Osastointi tehdään niin, että pystymme pitämään erillään vangit, joista olisi vaaraa toisilleen. Joillain osastoilla henkilökuntatarve on toista isompi ja tällä keinolla pystymme takaamaan vankien lisäksi myös täällä työskentelevien turvallisuuden.

Vankien väliset kahakat ja jengien välienselvittelyt ovat Riihimäen vankilassa harvinaisia. Rikosilmoituksia henkilökunta tekee vuodessa kymmenkunta ja nekin ovat mustelmatasoisia juttuja. Oksan mielestä saldo on kiitettävä, sillä hänen johtamaansa vankilaan on kerääntynyt Suomen väkivaltaisin porukka. Tappoja tai edes itsemurhia ei niitäkään suomalaisissa vankiloissa juurikaan nähdä. Oksa muistelee oman putiikkinsa viime vuosien saldoksi yksi tai kaksi.

Vaikka pohjatyötä tehtäisiin kuinka, ei edes suljetussa laitoksessa ole mahdollista ennaltaehkäistä kaikkea. Laitokseen saapuu päivittäin monta lastia ruokaa, liinavaatteita ja muita kuljetuksia. Kolmannes vangeista saa silloin tällöin poistumisluvan, heillä käy vieraita ja posti kantaa kirjeitä ja paketteja. Vankien ja vierailijoiden mielikuvitus on mittaamaton: huumeita voidaan ommella takin käänteisiin tai tunkea lyijykynän sisään. Kerta-annoksia imeytetään lehtien sivuille ja suurempi määrä mahtuu cd-soittimen kantokahvaan. Kun huumeita ei sisällä pyöri, alkaa käytävillä tuoksua hedelmien kuorista käytettävä kilju.

Kaikki kielletyt asiat kuten huumeet, kännykat ja aseet koitetaan pysäyttää portille. Vankilan kahdella huumekoiralla riittääkin töitä kaikkien postien läpikäymisessä. Yleisin tapa saada aineita vankilaan on kuitenkin tunkea tavara peräsuoleen. Kun henkilökunta epäilee vangin kuljettavan huumeita kehonsisäisesti, joutuu tämä eristämistarkkailuun. Sieltä ulosteet kulketuvat viereiseen selliin, jossa vartijoiden ikävä homma on käydä tuotos läpi painepesurilla. Vankilan tiedustelu toimii hyvin, sillä 8/10 tarkkailuun joutuneista vangeista ulostaa kinderin eli muovimunaan pakattua huumetta. Monesti aineita salakuljettavat vangit on uhkailtu tai lahjottu yritykseensä.

- Nykysäännöillä vankiloista ei ikinä voi saada pulloja eikä siihen mielestäni ole tarvettakaan, summaa vankilanjohtaja Oksa. Saamme tällä normaalilla inhimillisellä toiminnalla aikaan melko hyviä tuloksia.
Rutiinit ja osastointi ovat turvallisuuden kivijalat, jonka lisäksi henkilökunta tarvitsee aimo annoksen mielikuvitusta löytääkseen lenkkarin pohjaan koverretun tai herkkusienilavallisen yhteen purkkiin kätketyn kännykän.

Raskaassa työssä on huumorillakin sijansa. Vankilanjohtaja Oksa paljastaa vuoden skuupin, sillä hän tietää miehen, joka synnytti maatuskan.
- Maatuska oli tietysti puuta ja täynnä huumeita, mutta kyllä tätä synnytystä voidaan pienenä ihmeenä pitää, Oksa hymyilee.