30-vuotias mies vangittiin Helsingissä törkeästä raiskauksesta epäiltynä

 

26.10.

 

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö tutkii lauantaina illalla
23.10.2010 tapahtunutta törkeää raiskausta ja törkeää varkautta, joista
epäillään noin 30-vuotiasta miestä.

Rikoksen uhriksi joutunut, keski-ikäinen myyjänä toimiva nainen oli ollut
lopettelemassa työvuoroaan liikekiinteistössä. Hän oli ollut vaihtamassa
pukuhuoneessa vaatteitaan, kun sinne oli tullut rikoksesta epäilty, joka
teräaseella uhaten ja väkivaltaa käyttäen oli kaatanut naisen lattialle.
Epäilty oli ollut useita kertoja yhdynnässä naisen kanssa ja kohdistanut
tähän muutakin väkivaltaa.

Lisäksi epäilty oli raiskauksen jälkeen veitsellä uhaten pakottanut naisen
mukaansa liikehuoneistoon, jossa hän oli yrittänyt anastaa liikkeen
kassakaapista ja pohjakassoista rahaa. Vartijan tultua paikalle siivoojana
liikehuoneistossa toiminut epäilty oli poistunut juosten paikalta.

Poliisi otti epäillyn kiinni myöhemmin yöllä yksityisasunnosta Espoon
keskuksesta. Hän oli valmistellut maasta poistumista. Hänellä oli kiinni
otettaessa hallussaan mm. toisen henkilön passi sekä lentolippu ulkomaille.

Poliisi ei paljasta rikospaikkana toimineen liikkeen nimeä tai sijaintia,
koska haluaa suojella uhria.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä