Poliisi paljasti laajan Subutexin salakuljetuksen ja kaupan

3.11.

Kanta-Hämeen poliisi on selvittänyt törkeiden huumausainerikosten
kokonaisuuden. Takavarikoitujen Subutexien arvo katukaupassa olisi ollut
yli 300 000 euroa.

Tekijöiden jäljille päästiin toukokuun lopulla 2009, kun riihimäkeläisen
avioparin kerrostaloasunnosta löydettiin noin 2600 kappaletta 8
milligramman Subutex-tablettia. Asunnosta takavarikoitiin myös lähes 18 000
euroa rahaa ja pistoolimallinen käsiase. Avioparista nainen on iältään. 34-
vuotias ja mies 39- vuotias. Epäiltyjen rikosten päätekijät, 34- vuotias
suomalainen nainen ja 40- vuotias ulkomaalaistaustainen mies otettiin
kiinni heinäkuun puolivälissä Helsingissä.

Esitutkinnan perusteella rikollisryhmän epäillään tuoneen Ruotsista Suomeen
kuluvan vuoden aikana lähes yhdeksän tuhatta Subutex- tablettia, poliisi on
takavarikoinut näistä lähes neljä tuhatta kappaletta. Loput noin viisi
tuhatta tablettia on välitetty eteenpäin lähinnä Etelä-Suomessa. Tutkinnan
aikana on ollut vangittuna kahdeksan henkilöä. Kaksi päätekijää on edelleen
vangittuna. Vangittujen lisäksi esitutkinnassa on ollut pidätettynä yksi
henkilö.

Esitutkinnan aikana on tehty yhteistyötä sekä Suomen että Ruotsin
viranomaisten kanssa. Esitutkinta-aineisto siirtyy syyttäjälle lähipäivinä.

Subutex luokitellaan Suomessa erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.
Yhdestä 8 milligramman tabletista saa suonensisäisesti käytettynä neljä
käyttöannosta. Katukaupassa kappalehinta vaihtelee 60 - 80 euron välillä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä