yle.fi

Banaanipotku, osa 132

YLE TV1 24.6.2009

Diego on menossa jalkapallo-otteluun kavereiden kanssa ja pyytää myös Celiaa mukaan. Uskoen, että suunnitelmissa on miesten ilta ja että häntä pyydetään mukaan vain muodon vuoksi, Celia kieltäytyy kutsusta.

Myös Ana on kutsuttu ja hän puolestaan ei mieti turhia vaan lyöttäytyy mukaan porukkaan. Tämä selviää Celialle illan mittaan, ja tietysti ikävimmällä mahdollisella tavalla. Hän näkee televisiosta, miten Diego ja Ana intoutuvat juhlistamaan kotijoukkueen maalia tulisella suutelolla!

Teté jatkaa kapinointiaan. Hänen asenteensa muuttuu yhä välinpitämättömämmäksi ja alituinen vastarannankiisken käytös alkaa jo näkyä hänen opintosuorituksissaan. Lourditas on huolissaan Tetéstä ja päättää puhua tytölle järkeä. Täytyyhän tyttö saada huomaamaan, millaisen virheen on tekemässä.

Raúlilla ei mene kovin hyvin isänsä kanssa. Fiti syyttää Raúlia vähän joka asiasta, jopa verottajan kanssa syntyneestä ongelmasta, jonka vuoksi he saattavat saada ankarat sakot. Raúl on kurkkuaan myöten kyllästynyt isäänsä, joka ei tunnu luottavan häneen piirun vertaa. Pitäköön tunkkinsa! Niinpä Raúl nappaa haukkana kiinni hänelle tehtyyn työtarjoukseen. Työ vaikuttaa täydelliseltä, yhtiökin vaikuttaa täydelliseltä, samoin kuin firman johtaja. Onkohan kaikki vähän liiankin täydellistä…

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja päättynyt, uusinta tulossa vuonna 2011.