yle.fi

Suuret sanat suuta halkovat, osa 129

YLE TV1 16.6.2009

Diego kertoo perheelle suhteestaan Celiaan. Perheenjäsenten reaktio ei ole aivan sellainen kuin Diego oli toivonut. Tulisieluinen Teté kimpaantuu perusteellisesti ja hän ryhtyy purkamaan kiukkuaan heittäytymällä Celian kiusanhengeksi luokassa. Moista käytöstä ei kauaa suvaita ja tyttö erotetaan koulusta määräajaksi. Curron reaktio on aivan päinvastainen, joskin yhtä yllättävä, poika nimittäin ryhtyy täydelliseen mykkäkouluun.

Ana joutuu järjestämään oppilaille alkoholinvastaisen luennon jotta koulu saisi valtiolta tukia. Hän pyytää Fitiä pitämään luennon, mistä mies on ihan otettu. Tunnelma menee kuitnkin poskelleen, kun fitille selviää, että hänet pyydettiin tehtävään ainoastaan siksi että Ana ei saanut ketään muuta suostumaan. Arvonsa tunteva mies tietää koska häntä on loukattu ja Fiti pahoittaa mielensä oikein kunnolla.

Lourditasille on tehty mielenkiintoinen työtarjous. Koska vaimo tuntuu vitkuttelevan kielteisen vastauksen antamista turhan pitkään, Santiago kieltäytyy Lourditasin puolesta. Nunna Ludivina on pettynyt, mutta ei Lourditaskaan ota miehensä apua vastaan nurisematta. Santi on ihmeissään, eikö vaimo olekaan onnellinen ollessaan vain kotiäiti? Tosiasiassa Lourditas on ollut jo kauan tylsistynyt rooliinsa ja ikävöi jo kovasti työelämää.

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja päättynyt, uusinta tulossa vuonna 2011.