yle.fi

Suuri sammakko, osa 127

YLE TV1 9.6.2009

Curroa vaivaa jokin, on vaivannut jo jonkin aikaa. Ennen niin iloinen poika on kummallisen vetäytynyt ja surullinen sekä kotona että koulussa. Diego huolestuu saadessaan vihiä siitä mikä voisi olla muutoksen syy. Poikaa kiusataan koulussa. Kunnon isä kun on, Diego haluaa auttaa Curroa. Asia on herkkä, ja isä tajuaa että siihen pitäisi suhtautua silkkihansikkain, mutta kuinka ongelmaan voisi parhaiten pureutua? Entä miten silkkihansikkaat sopivat kinkunleikkaajan kolhoihin kouriin?

Choni on onnensa kukkuloilla onnistuessaan saamaan liput Kamelan konsertin harjoituksiin. Harjoitusten jälkeen Choni livahtaa omin luvin ikuisen idolinsa pukuhuoneeseen tapaamaan itse taiteilijaa. Sieltä hän löytää sattumalta vanhan valokuvan, josta paljastuu aikamoinen uutispommi. On asioita joita Chonikaan ei tiedä omasta menneisyydestään. Perhe on pimittänyt häneltä ikivanhan salaisuuden, jolla saattaa olla vaikutusta Chonin elämään. Muuttaako se peräti hänen loppuelämänsä?

Fiti raapii korvallistaan. Hänestä on tullut isoisä ja ihan yllättäen. Tosin niinhän se yleensäkin tapahtuu. Aivan kuin Diego aikoinaan, ei Fitikään suostu vielä istumaan kiikkustuoliin, vaan hänessä herää hillitön halu tuntea itsensä jälleen nuoreksi. Siispä supliikkimies päättää ryhtyä iskemään naisia ja jopa onnistuu siinä. Tosin ukkiuutisen lisäksi jokin kaivelee miestä sisuskaluja myöten. Ollessaan juuri sängyssä erään naisen kanssa Fiti huutaa herkällä hetkellä ääneen toisen naisen nimen: Ana! Se oli varmaan vain suuri sammakko, mutta silti Fiti tuntee olonsa jotenkin epämukavaksi Anan lähettyvillä. Ei kai vain hänen sydämensä sopukoissa muhi lämpimiä tunteita ex-kälyään kohtaan?

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja päättynyt, uusinta tulossa vuonna 2011.