Ulkolinja: Kaasua, kaasua!

Puolassa suunnitellaan uudentyyppisen liuskekivikaasun tuotantoa, ja samalla Eurooppaan virtaa lisää halpaa kaasua maailmalta. Ulkolinja kysyy, onko Itämeren kaasuputki kannattava ja riittääkö siihen kaasua.

- Epäilemättä, tämän vuosisadan kultakuume on saapunut Puolaan. Näin todettiin Puolan Geologian tutkimuskeskuksen seminaarissa äskettäin. Geologien ennakoimassa kultakuumeessa on kyse liuskekivikaasusta, jota Puolassa ryhdytään piakkoin tuottamaan kaupallisille markkinoille. Puolan liuskekivikaasuvarannot ylittävät arviolta satakertaisesti maan oman vuosikulutuksen. Puolassa suuret odotukset selittyvät Yhdysvaltain kokemuksilla. Yhdysvalloissa kaasuyhtiöt ovat keksineet keinon tuottaa liuskeisesta savikivestä kaasua kannattavasti, ja tämä on muuttanut kaasumarkkinoiden tilanteen hyvin nopeasti. Yhdysvallat on vähentänyt kaasun ostamista rajusti, ja tämän takia myös Euroopan markkinoilla on runsaasti kaasua tarjolla. Samasta syytä kaasun hinta vapailla markkinoilla on pudonnut.

Samaan aikaan venäläis-saksalainen kaasuputkiyhtiö Nord Stream on aloittamassa Viipurista Saksan Greifswaldiin johtavan kiistellyn kaasuputken rakennustöitä. Venäjän kaasuyhtiö Gazprom sekä sen eurooppalaiset kumppanit uskovat, että Venäjän kaasu on kilpailukykyistä myös tulevaisuudessa. Markkinatilanne on tänä päivänä kuitenkin aivan erilainen kuin vielä putkea suunniteltaessa.

- Jos Puolan kaasuvarat ovat niin merkittävät kuin näyttää, ja jos he onnistuvat sitä tuottamaan markkinoille yhtä halvalla kuin Yhdysvalloissa, joutuu Gazprom vaikeuksiin. Itämeren kaasuputkeen voi olla vaikea löytää läntistä rahoitusta, sanoo moskovalaisen VŠE-kauppakorkeakoulun makrotalousosaston johtaja Sergei Aleksašenko. Vaikeutunut markkinatilanne voi pahimmillaan ajaa Gazpromin noidankehään. Nykyiset kaasukentät ovat ehtymässä nopeasti, ja uusien kenttien avaamista on jouduttu lykkäämään rahapulan takia. Euroopassa monet kysyvät nyt, pystyykö Gazprom tuottamaan tulevaisuudessa kaasua niin paljon kuin on luvannut.

Uuteen Itämeren kaasuputkeen kaasua kuitenkin luultavasti riittää. Cambridgen yliopiston energiatalousyksikön tutkijan Pierre Noëlin mukaan Saksa on EU-periaatteiden vastaisesti panostanut kahdenvälisiin Venäjä-suhteisiin turvatakseen oman energiansaantinsa tulevaisuudessa.

- Jos Venäjä joutuu jossakin vaiheessa leikkaamaan kaasuntoimituksia tuotantovajeen takia, saksalaiset voivat olla varmoja, että toimituksia ei ensimmäisenä katkaista ainakaan heiltä, Noël sanoo.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Lönnqvist

Ohjelma katsottavissa YLE Areenassa 7 vrk ensilähetyksestä

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä