Ulkolinja: Kylmä saaga

Illan Ulkolinja kertoo Islannista, joka yrittää ponnistella jaloilleen islantilaispankkiirien maailmanvalloitusyrityksestä jääneiden laskujen kanssa.
Tämä on surullinen saga, jossa ei ole sankareita, mutta uhreja on paljon, sanoo Vilhjalmur Bjarnason, ekonomisti, joka ensimmäisenä varoitti pankkiirien yltiöpäisen riskinoton vaaroista. Kukaan ei vain halunnut kuunnella. 

Luvut ovat niin isoja, että niitä on vaikea ymmärtää. Taloustieteen professori Thorvaldur Gylfason laskee, että pankkiirien bisneshuuman aiheuttamat vahingot vastaavat seitsenkertaisesti Islannin vuosittaista kansantuloa. Islannin valuutan arvo on romahtanut alle puoleen kahden vuoden takaisesta, ja islantilaisten veronmaksajien niskassa on jättimäinen velkataakka. 

Velkataakka tietää vuosien niukkuutta ja vyönkiristystä islantilaisille veronmaksajille. Säveltäjä ja musiikinopettaja Thordur Magnusson laskee joka kuukausi, riittävätkö rahat lainanmaksuun. Thordurin viisilapsisessa perheessä ei edes haaveilla lomamatkoista, ravintoloista tai elokuvista. Thordurin vaimo Bryndis Halla soittaa selloa Islannin Sinfoniaorkesterissa, Thordur tekee kahta työtä. Silti he joutuvat laskemaan joka päivä, selviävätkö he tulevasta. Edes konkurssiin ei voi mennä, velkojaan ei pääse pakoon, sanoo Thordur. 

Teatteriohjaaja Gunnar Sigursson kysyy, miksi islantilaisilla, hän itse mukaan lukien kesti niin kauan, ennen kuin he huomasivat minkälaisen kuplan finanssiviikingit olivat rakentaneet. Kun kupla puhkesi, se oli kamala pettymys. Gunnar teki romahduksesta elokuvan, jonka tekoon hänet herätti pankki: Kun Islannin kruunu romahti, niin auton ostoa varten otettu laina yli kaksinkertaistui hetkessä. Gunnar joutui luopumaan autostaan, aivan kuin tuhannet muut, jotka olivat sitoneet lainansa ulkomaisiin valuuttoihin. 

Gunnar purki elokuvaan vihaansa. Monet islantilaiset ovat Gunnarin lailla vihaisia – he kysyvät, miksi he joutuvat maksamaan vastuuttomien liikemiesten jälkeensä jättämät laskut? 

Viime vuonna Islannin väkiluku väheni ensimmäistä kertaa vuoden 1899 jälkeen. Thora Tomasdottir on yksi lähtijöistä – hän lähti etsimään työtä ja toimeentuloa Norjasta. Poismuutto on huono merkki, sanoo Thorvaldur Gylfason – Islanti tarvitsee veronmaksajia kuittaamaan finanssiviikinkien jälkeensä jättämän laskun.
Myös islantilaisten ylpeys on saanut pahan kolauksen: Olemme ylpeä kansa, emme halua, että maailma säälii meitä, sanoo kirjailija Hallgrimur Helgason. 

Tuotanto YLE Asiaohjelmat, ohjaus Pertti Pesonen

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta 7 vrk ensilähetyksestä

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä