Ulkolinja: Luurankoja pankkiholvissa

”Sveitsiläinen pankkitili” on käsite maailmassa. Sveitsin pankeissa on jopa viisi tuhatta miljardia euroa varallisuutta, sveitsiläisen arvion mukaan siitä lähes viidesosa on ns. mustaa rahaa. Se tarkoittaa rahaa, joka on sveitsiläisissä pankeissa maan pankkisalaisuuden vuoksi. Sveitsin pankkeihin talletettuihin varoihin eivät tallettajien kotimaiden verottajat pääse kiinni. 

Sveitsin asema mustan rahan pankkikeskuksena on kuitenkin rapautumassa. Saksan veroviranomaiset ostivat keväällä CD:n, johon oli tallennettu viidentuhannen sveitsiläispankkeihin rahojaan piilottaneet saksalaisen tilitiedot. Kesällä Sveitsin suurin pankki joutui luovuttamaan yhdysvaltain veroviranomaisille tiedot pankkiin rahojaan piilottaneista amerikkalaisista. Sveitsiläispoliitikot pitivät yhdysvaltain painostusta kiristyksenä. – Kun pankkitietoja voi kiristää ja varastaa, en neuvoisi ketään enää tallettamaan rahojaan sveitsiläispankkeihin ajatelleen, että ne ovat varmasti oman maan verottajalta piilossa, sanoo sveitsiläinen pankkitoiminnan professori Manuel Ammann. 

Sveitsi on joutunut helpottamaan naapurimaiden tiedonsaantia kansalaistensa pankkitileistä, mutta puolustaa yhä pankkisalaisuutta. Se luotiin vuonna 1934 suojelemaan natsien ahdistelemien juutalaisten omaisuutta. – Se on kaunis tarina, mutta ei pidä paikkaansa, sanoo pankkisalaisuuden historiasta kirjan kirjoittanut toimittaja Philip Löpfe. Pankkisalaisuuslaki säädettiin alunperinkin suojelemaan naapurimaiden verorikollisia. Saksalaisen professorin Joachim Schwalbachin mielestä Sveitsin on korkea aika tajuta ettei nykymaailmassa ole viisasta profiloitua kansainvälisenä veroparatiisina – sillä politiikalla ei saa ystäviä.

Käsikirjoitus ja ohjaus Pertti Pesonen
Kuvaaja Antonio Marquez

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenasta 7 vrk ohjelman ensilähetyksestä

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä