Ulkolinja: Napapiirin Kongo

14.2.13 klo 22.00

Suomi tukee avokätisesti ulkomaisia kaivosyhtiöitä, mutta pyytää vain vähän maksuja ja veroja maaperänsä rikkauksista. Lapin yliopiston professorin mukaan on vaara, että Lapista tulee pelkkä raaka-ainereservaatti, Napapiirin Kongo.

Valtio kumartaa ulkomaisille kaivosjäteille, mutta pyllistää Lapin perinteisille kullankaivajille. ”Isot kaivosyhtiöt saavat työntää surutta kakkaa luontoon, mutta me ollaan pieniä, meitä on helppo kyykyttää”, toteaa Lemmenjoella kultaa kaivava Jukka Kela. Hänen mukaansa ammattimainen kullankaivuu Lemmenjoella loppuu lähivuosina.

Koko kaivosalaa mustannut Talvivaara herätti Suomessa kaivosalan vastustajat ja ympäristöväen, Myös Ruotsissa kritiikki kaivosalaa kohtaan on kasvanut. Ympäristöliikkeen herättäjänä on ollut kansainvälinen kaivosyhtiö – suomalainen Nordkalk.

Ohjaus Ari Lehikoinen

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä