Ulkolinja: New Orleans, vuonna 2009 (The old man and the storm)

New Orleans on edelleen iso rakennustyömaa, vaikka tuhoisista myrskyistä on kulunut jo kaksi vuotta. Moni perhe elää edelleen väliaikaisissa asunnoissa eri puolilla Yhdysvaltoja. Ulkolinjan dokumentissa seurataan Gettridgen perheen elämää 18 kuukauden ajan.

82-vuotiaan Herbert Gettridgen naapurit eivät ole palanneet kotiseuduilleen, ja mies itse on vailla sähköä, kaasua ja vettä. Rakennustaitoisena hän remontoi taloaan, jotta Lydia-vaimo voisi palata kotiin tyttärensä luota Wisconsinista. Mutta puolitoista vuotta tulvan jälkeen vain murto-osa neworleansilaisista on saanut valtiolta tukea talojensa jälleenrakentamista varten.

Gettridge osti vuonna 1943 New Orleansin afroamerikkalaiselta alueelta tontin, joka jäi kymmenen metriä veden alle patojen murtuessa. Perhe menetti kaiken. Monet Gettridgen lapsista ja lapsenlapsista muuttivat lopullisesti pois kaupungista, mutta kolme yrittää jälleenrakentaa kotejaan, vaikka kaupungin tulevaisuus on yhä epävarma. Myös Gettridgeä epäilyttää, selviäisikö huonokuntoinen vaimo kaupungissa, jossa terveydenhuolto ei ole ennallaan.

Tuotanto: Frontline, WGBH.

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä