Ulkolinja: Ruoan tulevaisuus (osa 1/2) (The Future of Food)

Ruoka on meille itsestään selvää: supermarketeista saa nykyään vaikka mitä eksoottisista herkkuja ja tuoreita hedelmiä kaikkina vuodenaikoina. Viime vuosina on kuitenkin alkanut näyttää siltä, ettei ruokatalous ole aivan niin vakaa kuin miltä näyttää. Ruoka uhkaa loppua myös rikkaista maista, ja levottomuudet ovat synnyttäneet suuria ruokamellakoita. Mitä pitäisi tehdä, jotta maailma selviäsi ruokakriisistä?

Kaksiosaisen dokumentin ensimmäisessä osassa tutkitaan mahdollisen kriisin laajuutta. Uhkatekijöitä on lukuisia: väestönkasvu, vaikeasti tuotettavien ruokien, kuten lihan, yltyvä kulutus, öljyn hupeneminen ja ennalta-arvaamaton ilmastonmuutos. Nämä tekijät voisivat nostaa ruuan hinnan vaarallisen korkeaksi. Ensi viikon jaksossa pohditaan mahdollisuuksia välttää ruokakriisi. Iso-Britannian hallitus rahoittaa kokeilua, jossa yritetään luoda vehnä, joka lannoittaisi itse itsensä. Havannassa ruokaa tuotetaan kaupungin keskustan pihoissa ja siirtolapuutarhoissa. Pitäisikö jokaisen alkaa kasvattaa oma ruokansa?

YLE TV1:ssä nähtävässä dokumentissa tutkitaan myös epätavallisempia ratkaisuja ruokakriisiin: laboratoriossa luotua lihaa, monikerroksisia maatiloja sekä kasvien ja kalojen kasvattamista yhdessä symbioosissa.

Tuotanto: Blakeway Television BBC:lle. 
Iso-Britannia 2009. ar

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenasta 7 vuorokautta ensilähetyksestä.

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä