Ulkolinja: Saksa maksaa

EU:n velkatalkoot ovat ajautumassa umpikujaan - eikä vain Suomen vaalituloksen takia. Saksalaiset ovat kantaneet suurimman osuuden Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkatakauksista, mutta nyt saksalaiset ovat alkaneet painaa jarrua. "Miksi aina me maksamme?" kysyy Kirschken pariskunta markkinavoimien kohtauspaikalla berliiniläisellä torilla.

Saksa maksaa eniten, koska sen kansantalous on suurin ja koska Saksa on hyötynyt ehkä eniten eurosta. Saksan markkinat ovat Euroopassa, samoin huomattava osa saksalaisten pankkien sijoituksista. Silti Deutsche Bankin analyytikko Thomas Mayer ujostelee kertoa, että velkatalkoiden tarkoitus on suojella saksalaisia sijoituksia - niitä on Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa yhteensä yli 435 miljardia euroa. Ekonomistina Mayer ei usko, että Espanja olisi vaarassa, vaikka kaikki muut asiantuntijat, myös espanjalaiset, ovat eri mieltä.

YLE TV1:n Ulkolinja-ohjelmassa "Saksa maksaa" talouskomissaari Olli Rehn ja Saksan valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Jörg Asmussen vaativat jäsenmaita - lähinnä Suomea - puolustamaan euroa, joka on heille enemmän kuin raha, valuutta, se on "yhteinen projekti".

Suurimman saksalaisen teollisuusliiton IG Metallin ekonomisti Margit Köppen varoittelee aivan toisenlaisesta vaarasta. Kreikan, Irlannin ja Portugalin pelastusohjelmien vaatimat vyönkiristyskuurit edellyttävät pahimmassa tapauksessa palkkojen leikkausta. "Jos palkkoja leikataan Kreikassa ja Portugalissa, siitä tulee normi koko EU:n alueelle, myös Saksaan ja Suomeen", hän sanoo. Toistaiseksi saksalaiset kuitenkin maksavat.

"Pitäähän naapureita auttaa hädässä", sanoo Roland Scholze Friedenscheinin torilla. Ja miksi eivät maksaisi - heillä on pankissa rahaa enemmän kuin koskaan, yhteensä 4 800 miljardia euroa. "Olisi meillä kyllä köyhiä täälläkin", sanoo pariskunta. Ei Suomessa, vaan Saksassa.

Toimittaja Vesa Toijonen

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 7 vrk ensilähetyksestä.

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä