Inga on maailman suurin – ja kenties suuruudenhulluin – patohanke. Mahtavaan Kongo-jokeen suunnitellaan kahden vanhan padon lisäksi kahta uutta, jotka yhdessä tuottaisivat kaksi kertaa enemmän energiaa kuin kolmen rotkon pato Kiinassa. Maailmanpankki on ollut aktiivisesti mukana projektissa.

Inga on kuitenkin luonut enemmän ongelmia kuin ratkaissut niitä. Vain kuudella prosentilla kongolaisista on käytössään sähköä, nykyisten patojen tuottama energia kulutetaan 2000 kilometrin päässä Katangassa, kansainvälisten yhtiöiden omistamissa kaivoksissa. Suunnitteilla olevien patojen tuottama energia myydään muualle Afrikkaan, ei Kongoon.
Inga on tärkein esimerkki ranskalaisen Jean-Pierre Carlonin dokumentissa ”Velkataakka”, joka analysoi viiltävästi Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa Afrikassa.

Maailmanpankin apu tulee kalliiksi afrikkalaisille. Jos maa ei pysty hoitamaan lainojaan, sen hallitus saa pöydälle ohjelman, jossa lukee päällimmäisenä: ”leikatkaa julkisia menoja”. Siksi lapset eivät tule kouluun, siksi ihmiset maksavat sairaalassa kaikesta, jokaisesta yksityisestä toimenpiteestä. Siksi he kuolevat, siksi YK:n johtavana ruoka-asiantuntijana toiminut Jean Ziegler huudahtaa: ”Maailmanpankki tappaa, Valuuttarahasto tappaa”.

Maailmanpankin käsikirjan mukaan Afrikkaan houkutellaan ulkomaisia investointeja, joilla maksetaan pois ulkomaisia lainoja. ”Viime vuonna afrikkalaisilta varastettiin 22 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata”, sanoo Jean Ziegler.

Kongossa maa meni halvalla ulkomaalaisille kaivosyhtiöille, joiden tuotanto viedään ulkomaille ja jotka maksavat vähän – jos ollenkaan veroja – Kongoon. Louhittu malmi jalostetaan ulkomailla, siitä valmistetaan koneita ja kännyköitä teollisuusmaiden markkinoille. Vuosien tai vuosikymmenten kuluttua kun koneet jäävät pois käytöstä ne palaavat Afrikkaan, romurautana, ja käytetään uudelleen samalla maalla, minkä sylistä ne aikoinaan kaivettiin.

”Afrikka on edelleen siirtomaa, suurten ulkomaisten yhtiöiden siirtomaa”, sanoo kirjailija ja taloustieteilijä John Perkins, joka itse oli 10 vuotta toteuttamassa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten organisaatioiden kautta.