Ulkolinja: Yhden sanan tähden to 31.5.12 klo 21:35

Turkkilainen on turkkilainen ja sellaiseksi jää. Ei heidän kanssaan mikään onnistu. Rajaa ei kannata avata ennekuin he tunnustavat Armenian kansanmurhan. Näin pohtii Armen manukian Margaran kylänraitilla Armeniassa. Margaran kylä sijaitsee Turkin vastaisella rajalla, mutta raja on ollut kiinni jo kohta 20 vuotta. Turkin puolella rajaa Anin kylässä Aslan Kara on yhtä ehdoton. - Meidänkö pitäisi pyytää anteeksi kansanmurhaa? Miksi? Armenialaisethan tappoivat turkkilaisia. Raja on kiinni. He ovat heikäläisiä, ja me teemme asiat omalla tavallamme. Karan ja Manukianin välissä on raja, jota monet sanovat kylmän sodan viimeiseksi suljetuksi rajaksi.

Turkin ja Armenian välinen raja ehti olla auki pari vuotta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, kunnes Turkki sulki sen vuonna 1993. Sisämaassa sijaitseva Armenia on kahdelta suunnalta saarroksissa. Virallisesti Turkki tukee rajan sulkemisella liittolaistaan Azerbaidzhania Vuoristo-Karabahin kiistassa. Mutta perimmäiset syyt ovat monen mielestä syvemmällä historiassa. Ensimmäisen maailmansodan riehuessa vuonna 1915 Osmanien valtakunnassa tehtiin raju etninen puhdistus, jonka seurauksena suuri osa Itä-Turkin armenialaisista sai surmansa karmeissa olosuhteissa. Arviot kuolonuhrien määrästä liikkuvat 400 000 ja 1,5 miljoonan välillä. Historiantutkijat ovat kohtalaisen yksimielisiä murhenäytelmän suurista linjoista, mutta suurin kiista on siitä, millä nimellä murhenäytelmää pitäisi kutsua. Tutkijayhteisön enemmistön mielestä tapahtuma oli ennalta suunniteltu kansanmurha. Turkissa asia kiistetään kiivaasti. Taustalla on pelko mahdollisista omaisuus- ja aluevaatimuksista, mutta kyse on myös historian hallinnasta.

Yhden sanan ympärillä pyörivä kiista on tulehduttanut maiden välisiä suhteita ja toimii tämän päivän kiistojen polttoaineena. Armeniassa Turkkia vaaditaan tunnustamaan kansanmurha, ja Ranskassa on vireillä laki, joka tekisi Armenian kansanmurhan kiistämisen rangaistavaksi. Kiista kansanmurhasta on Turkille hankala. Se on yksi este maan EU-jäsenyyden tiellä. Sopua kiistaan ei ole näkyvissä. Maat riitelevät, mutta suurimmat kärsijät ovat tavallisia ihmisiä - suljetun rajan takia tavara- ja matkustajaliikenne Turkin ja Armenian välillä kulkee naapurimaan Georgian kautta. Tässä yhtä ainoaa sanaa koskevassa kiistassa kaikki ovat häviäjiä.

Kuvaaja Serhi Lavor                                                                                                           Toimittaja Marko Lönnqvst

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 30vrk ensilähetyksestä

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä