Dokumentit

Takaisin

Amerikkalaiset sodassa (K13)

(The War)

Torstaisin 8.10.2009 alkaen myöhäisillassa, uusinta pe klo 19.30

Amerikkalaiset sodassa on 14-osainen suursarja, jossa kuvataan toista maailmansotaa neljän amerikkalaisen kaupungin asukkaiden näkökulmasta.

Maailmanlaajuinen sota mullisti kaikkien elämän, olivatpa he sitten verisissä taisteluissa tai kotirintamalla. Dokumenttisarjan arkistofilmeistä ja taisteluihin Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa osallistuneiden sotaveteraanien kertomuksista välittyy sodan koko traagisuus; kuinka ihminen muuttuu kuoleman väijyessä koko ajan kintereillä.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa, Waterburyn, Mobilen, Sacramenton ja Luvernen kaupunkien asukkaat elivät neljää pitkää vuotta tukien omalta osaltaan isänmaansa sotaponnisteluja ja peläten läheistensä puolesta. Kun sota lopulta päättyi oli 400 000 amerikkalaista saanut surmansa ja maailmanlaajuinen katastrofi oli ravistellut koko kansakuntaa.

8.10.
1/14: Väistämätön sota. Japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin joulukuussa 1941 syöksee Yhdysvallat mukaan toisen maailmasodan kurimukseen. Miljoonat nuoret miehet värväytyvät armeijan palvelukseen.

15.10.
2/14: Pelottavia aikoja. Yhdysvaltain itärannikolla huolestuneisuus kasvaa, sillä saksalaisten sukellusveneet tuhoavat liittoutuneiden aluksia satamäärin. Tyynellämerellä käydään rajuja taisteluita japanilaisia vastaan.

22.10.
3/14: Pahin on vielä edessä. Amerikkalaiset joutuvat Afrikassa ensimmäisen kerran vastatusten saksalaisten ja italialaisten joukkojen kanssa. Kotimaan puolustusteollisuudessa tarvitaan nyt naisten työpanosta.

29.10.
4/14: Armotonta peliä. Amerikkalaislentäjät lähtevät pommittamaan Saksaa ja saavat vastaansa ilmatorjuntatykistön lisäksi myös saksalaishävittäjät. Italiassa alkaa valtavia miestappioita aiheuttava eteneminen kohti Roomaa.

5.11.
5/14: Kirottu sota. Marraskuussa 1943 merijalkaväki valtaa ankarien taistelujen jälkeen Tarawan atollin. Amerikanjapanilaisille perustetaan oma taisteluyksikkö. Italiassa saksalaisjoukot pitävät sitkeästi puoliaan.

12.11.
6/14: Tappiot kasvavat. Liittoutuneiden joukot eivät pääse etenemään Italiassa, ja kaatuneiden määrä kasvaa, mutta lopulta Rooma saadaan vallatuksi. Mustat sotilaat alkavat vaatia armeijassa tasa-arvoista kohtelua.

19.11.
7/14: Kansakunnan ylpeys. 6.6.1944 liittoutuneet aloittavat maihinnousun Normandiassa, ja siitä tulee amerikkalaisille verisin päivä sitten sisällissodan. Nyt kuitenkin saadaan Ranskaan toimitetuksi kalustoa ja sotilaita.

26.11.
8/14: Onko vapaaehtoisia? Kesällä 1944 käydään Tyynellämerellä raju taistelu Saipanin saaresta, ja omaiset saavat murheellisia viestejä sotaministeriöstä. Elokuussa liittoutuneet saavat Pariisin vapautetuksi.

3.12.
9/ 14: Virhearviointeja. Syyskuussa 1944 liittoutuneet ovat jo Saksan rajoilla, mutta huoltoyhteydet ovat poikki. Sodanjohdon suunnitelma lähettää laskuvarjoukkoja vihollislinjojen taakse epäonnistuu ja sota jatkuu.

10.12.
10/14: Sodan uhreja. Syksyllä 1944 amerikkalaiset kärsivät valtavia miestappioita Hurtgenin metsän taistelussa saksalaisia vastaan. Keskisellä Tyynellämerellä joukot etenevät, mutta miestappiot ovat valtavat.

17.12.
11/14: Aaverintama. Talvella 1944 - 45 Hitler yllättää liittoutuneet massiivisella vastahyökkäyksellä Ardenneilla. Lopulta liittoutuneet pääsevät kuitenkin niskan päälle, ja myös venäläisjoukot ovat jo Berliinin liepeillä.

24.12.
12/14: Huonoja vaihtoehtoja. Tyynellämerellä käydään veristä taistelua Iwo Jiman saaresta, sillä japanilaiset eivät elävinä antaudu. Euroopassa amerikkalaisjoukot ylittävät Reinin ja etenevät syvemmälle Saksaan.

31.12.
13/14: Pitkä ja kivinen tie. Tyynellämerellä taistellaan Okinawan saaresta, ja amerikkalaislaivat saavat vastaansa japanilaiset itsemurhalentäjät. Euroopassa törmätään Saksan keskitysleirien karmeaan todellisuuteen.

7.1.
14/14: Maailma ilman sotaa. Kesällä 1945 taistelu Okinawasta päättyy amerikkalaisten voittoon Japanin antautuessa vasta atomipommien pudottamisen jälkeen. Sotilaat kotiutetaan ja alkaa sopeutuminen elämään ilman sotaa.

Takaisin

Tuotanto: WGBH, Yhdysvallat.




Katso ohjelman kotisivut