Dokumentit

Takaisin

Vapauden sävelet

(Escape from Luanda)

Torstaina 24.9.2009 klo 15.45

Angolan pääkaupunki Luanda on yksi maailman köyhimmistä ja vaarallisimmista paikoista. Dokumentti seuraa vuoden ajan kolmea musiikinopiskelijaa, jotka opiskelevat Angolan ainoassa musiikkikoulussa. He yrittivät voittaa pitkän sisällissodan kärsimykset musiikilla, mutta monien köyhät perheet ovat sitä mieltä, että tulevaisuus ei voi olla musiikissa.

23-vuotias Joana haluaa tulla Angolan ensimmäiseksi naispuoliseksi rock-rumpaliksi. Joana on maksanut unelmastaan kovan hinnan, sillä hänen miehensä jätti Joanan ja vei lapset mukanaan musiikkikoulun takia. Taistelu lapsista vie voimia opiskelulta.

Myös neljän lapsen äiti Domingas, 42, tuli jätetyksi koulun takia. Ennen koulua Domingas vaihtoi rahaa Luandan vaarallisilla kaduilla ja oli niin masentunut, että harkitsi itsemurhaa. Musiikkikoulu pelasti hänen elämänsä.

Alfredon, 21, isä ei ole hyväksynyt poikansa ammatinvalintaa. Isän mielestä musiikkiura sodanjälkeisessä Angolassa on naurettava ajatus. Alfredoa kuitenkin pidetään yhdenä koulun lahjakkaimmista oppilaista. Hän tähtää klassiseksi pianistiksi.

Takaisin

O: Phil Grabsky.

Tuotanto: Seventh Art, Iso-Britannia, 2007.