Elokuva/Fiktio

Takaisin

Polttouhrit (K13)

(Hitler's Holocaust)

Lauantaisin 19.9.2009 alkaen klo 19.00

YLE Kuvapalvelu/Polttouhrit

YLE Teema muistaa Saksan kristalliyötä ja jatkaa kevään juutalaisuusteemaa esittämällä syksyllä yhden tv-historian merkittävimmistä sarjoista, Polttouhrit (Holocaust). Sarja keskittyy kuvaamaan Weissin juutalaisperhettä, joka tuhoutuu lähes kokonaan natsi-Saksan keskitysleireillä. Järkyttävä tarina alkaa vuoden 1935 Berliinistä ja päättyy tilintekoon sodan loppuessa.

Fiktiiviseen tarinaan perustuvan sarjan pelättiin sen valmistumisen aikaan tekevän tyhjäksi vakavan asian ja vähättelevän Saksan historiaa. Vuonna 1978 valmistunut sarja kuitenkin muutti vahvasti saksalaisten käsityksiä maan natsimenneisyydestä.

Tarina alkaa vuodesta 1935, jolloin natsit ovat nousseet valtaan ja suunnittelevat ensimmäisiä anti-semitistisiä lakejaan. Keskiössä on juutalainen Weissin perhe, jonka päänä on puolalaislähtöinen tohtori Josef Weiss ja hänen aristokraattinen vaimonsa Berta, joka tuntee itsensä saksalaiseksi. Kymmenen vuoden aikana perhe joutuu kokemaan kaikki natsismin kauheudet: kristalliyön, ghetot ja lopuksi kaasukammiot.

Sivujuoni seuraa Eric Dorfia, joka on hyväsydäminen saksalainen asianajaja, jonka vanhemmat olivat tohtori Weissin asiakkaita. Kunnianhimoinen Dorf liittyy SS-joukkoihin edistääkseen uraansa ja kohoaa terävän älynsä ansiosta aina SS:n ylimpiin kerroksiin. Hänen tarinansa kautta sarjassa kuvataan uhrien lisäksi myös holokaustin syyllisiä.

Gerald Greenin kirjoittama ja Marvin J. Chomskyn ohjaama draama sai ilmestyessään kriitikkojen ylistystä ja keräsi valtavat katsojaluvut niin USA:ssa kuin Euroopassakin. Sarja palkittiin muun muassa kahdeksalla Emmyllä ja kahdella Golden Globella. Sarja aiheutti tosin myös keskustelua realistisuudestaan ja tragedian kaupallistamisesta.

Pääosissa nähdään muun muassa Meryl Streep, Fritz Weaver, Rosemary Harris, James Woods, David Warnerja ja Michael Moriarty.

Takaisin