Elokuva/Fiktio

Takaisin

No 2

(Naming number 2, Uusi-Seelanti 2006, 94')

Maanantaina 28.9.2009 klo 22.35

No 2 / YLEFidziläinen matriarkka Nanna Maria (Ruby Dee) istuu vaatimattomassa esikaupunkikodissaan Aucklandin liepeillä ennen auringonnousua ja miettii näkemäänsä unta. Siinä hän oli lapsi ja osallistui suuriin häihin. Unesta inspiroituneena Nanna Maria päättää järjestää suuret juhlat - heti tänään! Laulua, tanssia, naurua ja tappelua. Sitä hän kaipaa. Punaviiniä, puisia pöytiä, valkoisia pöytäliinoja ja avotulella paistettu possu. Niistä on juhlat tehty!

No 2 / YLESukulaiset eivät vain ole yhtä innoissaan kokoontumisesta, vaikka Nanna Maria paljastaakin ilmoittavansa seuraajansa. Yövuorosta palannut lapsenlapsi Erasmus (Rene Naufahu) pitää mummia höyrähtäneenä ja hakee serkkunsa Charlenen (Mia Blake) hoitamaan asiaa. Nanna kun ei taivu luopumaan ajatuksestaan. Lopulta lapsenlapset joka puolelta kaupunkia saapuvat vastahakoisina juhliin. Päivän mittaan valmistelut sotkeutuvat kaaokseksi, ja juhlat ovat peruuntua. Lapsenlapset kuitenkin tajuavat, että Nannalle on annettava, mitä hän haluaa.

No 2 on lämminsydäminen ja rehevä yhteen päivään sijoittuva elokuva siitä, mitä tarvitaan perheen kokoon saamiseksi. Kuvaus keskittyy perheeseen ja rakkauteen, joka pitää toisilleen läheiset ihmiset yhdessä huolimatta erimielisyyksistä. Samalla kuitenkin muistutetaan siitä, että on tärkeää tietää juuristaan ja menneisyydestä.

No 2 / YLE
Käsikirjoittaja Toa Fraser kirjoitti No 2:n alun perin teatteriin, mutta muokkasi monologista elokuvan suurelle näyttelijäjoukolle. Ohjauksena elokuva on Fraserin ensimmäinen.

Takaisin

O & K: Toa Fraser.
N: Ruby Dee, tuva Novotny, Mia Blake, Taungaroa Emile, Xavier Horan, Miriama McDowell ja Rene Naufahu.

> Lue lisää elokuvasta (englanniksi).