Elokuva/Fiktio

Takaisin

Ihanaa ruokaa sielulle:
Elina Salon suosikkielokuvat

Kino Klassikko sunnuntaisin 1.11.-6.12. kello 18

Elina Salo on paitsi ihana näyttelijä myös suuri filmihullu. Siksi hän on saanut Aki Kaurismäen ja Jörn Donnerin jälkeen kunnian valita suosikkielokuviaan loppusyksyn Kino Klassikkoon. Hän myös esittelee jokaisen valintansa ennen elokuvaa.

Elina Salo / YLEMarraskuun ensimmäisenä sunnuntaina alkavan Elina Salon suosikkielokuvien sarjan skaala ulottuu Sjöströmistä ja Chaplinista Langiin ja Godardiin. Aikajänne on peräti 80 vuotta: vuodesta 1924 vuoteen 2004.

Sarjan alkaessa näemme Elina Salon haastattelun, jossa Salo kertoo rakkaudestaan elokuviin. Kati Sinisalon toimittama ohjelma Elina Salon suosikkielokuvat: Ihanaa ruokaa sielulle esitetään 1.11. kello 18.00.

"Kun elokuva-arkisto tuli Suomeen vuonna 1957, siitä tuli yhtäkkiä semmoinen himo, joka eteni ja eteni. Sitten Akateeminen filmikerho, Projektio, Ranskassa cinématheque... Ne olivat räjähdyksiä aivoissa", Salo sanoo. "Elokuvaklassikot ovat ihanaa ruokaa sielulle."

Carte blanche à Elina Salo eli Elina Salon suosikkielokuvien sarja alkaa traagisella mykkäelokuvalla Hän joka saa korvapuustit. Sarjan ohjaajia ovat Victor Sjöström, Jean Vigo, Charles Chaplin, Yasujiro Ozu, Fritz Lang ja Jean-Luc Godard.

Sarjan aattona 31.10. Teemalauantai on omistettu Salon omille elokuville ja ajatuksille. Teemaillassa esitetään dokumentti Pari kolme asiaa Elina Salosta sekä elokuvat Runoilija ja muusa ja Hamlet liikemaailmassa.

Elina Salon saatesanat Teeman katsojille:

"Filmihulluna haluan mainostaa elokuvia, joita ei nyt saatu mukaan carte blanche -listalle: Jean Renoirin Herra Langen rikos, Francesco Rosin Kristus pysähtyi Eboliin ja Jean-Pierre Gorinin dokumenttielokuva Kirje Peterille.

Kirje Peterille kuvaa Peter Sellarsin ohjausta Olivier Messiaenin oopperasta Fransiskus Assisilainen. Lintuja rakastava Fransiskus astuu lavalle jyvälautanen kädessään laulamaan aarian. Koko näyttämö on täynnä monitoreja, joissa kaikissa pyörii nauhalta elävää kuvaa eri lintulajeista. Aarian loputtua Fransiskus laskee jyvälautasen yhden kuvanauhan eteen...

...ja vielä ylistän Chaplinia, jonka koko tuotanto lähentää ihmisiä maailman toiselta puolelta toiselle, parantaa ihmismieltä, yhdistää meitä paljon syvemmältä kuin turismi, ja ennen kaikkea naurunalaistaa hierarkiat, sodan ja vallanpitäjät. Syksyllä radion Ajantasa-ohjelmassa eräs kansanedustaja perusteli kolmen uuden ydinvoimalan rakennuslupaa. Nauroin kyyneleet silmissä, harvoin saa kuulla niin valmista revyytekstiä ja -esitystä...

P.S.
Hyvät elokuvat mukaan koulujen taideopetukseen!"

Katso tästä Elina Salon suosikkielokuvien esittelyt:

Elina Salo kertoo, miten hänestä tuli filmihullu, ja esittelee ensimmäisen valintansa.
"Ihanaa ruokaa sielulle" & Hän joka saa korvapuustit

"Siinä on huikeita kuvia rakkaudesta."
L'Atalante

"Chaplin käsittelee elämän perusasioita."
Ritari Siniparta

"Ozu on arkielämän runoilija."
Ensimmäinen matka

"Fritz Lang on loistava tarinankertoja."
Eschnapurin tiikeri & Maharadjan kosto

"Godard panee aivot toimimaan."
Meidän musiikkimme

han joka saa korvapuustit / YLEHan joka saa korvapuustit / YLE

Takaisin



Carte blanche à Elina Salo -sarjan elokuvat:

1.11. Hän joka saa korvapuustit
Mykkäelokuvan traaginen klassikko sirkuspellestä, josta tulee tähti kaikkien pilkkaamana. Ohjaus Victor Sjöström, pääosassa Lon Chaney.

8.11. L'Atalante
Nuorena kuolleen ohjaajalupauksen Jean Vigon ainoa kokopitkä elokuva on hivelevän kaunis rakkaustarina nuoresta jokilaivan kapteenista ja hänen nuorikostaan.

15.11. Ritari Siniparta
Charles Chaplinin musta komedia kassanhoitajasta, joka ylläpitää avioliittoaan hyödyntämällä ja murhaamalla rikkaita naisia.

22.11. Ensimmäinen matka
Japanilaisen Yasujiro Ozun mestariteos iäkkäästä pariskunnasta, joka matkustaa Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan.

29.11. Eschnapurin tiikeri
Fritz Langin romanttinen seikkailuelokuva eksoottisesta tanssijattaresta, joka herättää intialaisen ruhtinaan huomion.
Elokuvan jatko-osa Maharadjan kosto esitetään 6.12. aamupäivällä.

6.12. Meidän musiikkimme
Jean-Luc Godardin runollinen ja älyllinen, humaani ja kantaaottava elokuvaessee vuodelta 2004.

Katso myös
31.10. Teemalauantai: Elina Salo
Pippurinen Pikku Myy, suomifilmien suloinen kaunotar ja suuri filmihullu Elina Salo on teemaillassa itse esillä niin dokumentin aiheena kuin L.Onervana ja kuningatar Gertrudina. Illan elokuvat ovat Runoilija ja muusa ja Hamlet liikemaailmassa.