Musiikki

Takaisin

Maxim Vengerov: Elän unelmaani

Sunnuntaina 9.8.2009 klo 20.50, uusinta la klo 12.00

Mielenkiintoinen dokumentti kertoo viulun ihmelapseksikin tituleeratusta Maxim Vengerovista.

Maxim Vengerov, YLE

Dokumenttiohjaaja Ken Howard seurasi venäläissyntyisen, israelilaisen viulutaiturin Maxim Vengerovin (s.1974) vauhdikasta elämää eri puolilla maailmaa vuosina 2004 ? 2005. Jaksoon mahtuu mm. hektisen jetset-elämän lisäksi tunteita herättänyt paluu synnyinkaupunki Novosibirskiin ja mestariluokan ja valtavan suosion saaneen konsertin pitäminen Moskovan konservatoriossa. Yhteiskuviota kollegoiden kanssa seurataan myös kuten Beethoven-äänitykset Mstislav Rostropovitsin kanssa ja hyppäys uuteen jazz-viulisti Didier Lockwoodin avulla sekä tangoon ja rock-musiikkiin pohjautuvan uuden alttoviulukonserton harjoittelu ja kantaesitys.

Vuonna 2006 Vengerov kaatui ja loukkasi pahoin oikean kätensä. Sen jälkeen hän on vähitellen palannut esiintymislavoille.

Takaisin