Aamusydämellä

Kotimaassaan Lee Na Michelina ja Zelimir Draskovic joutuivat kokemaan sodan kauhut. Nyt he arvostavat Suomen turvallisuutta, vaikka sopeutuminen uuteen maahan oli aluksi haastavaa.

Zelimir pääsi Jugoslavian sotaa pakoon Suomeen vuonna 1993, kun hän oli 6-vuotias. Lee Na tuli Suomeen karenni-heimoa edustavana pakolaisena vuonna 2006. Hän oli silloin 15-vuotias ja viettänyt Myanmarin sodan pakolaisleirissä elämästään 10 vuotta.

Zelimir, 25, muistaa kuinka eri uskontojen edustajat elivät ennen sotaa sulassa sovussa toistensa naapureina kotikaupungissaan Sarajevossa.

Lentokentän läheisyydessä sijaitseva Dobrinjan asuinalue piiritettiin, kun Zelimir oli 5-vuotias. Arkea sävyttivät kranaatti-iskut ja tulitukset. Äiti, isä ja Zelimir yrittivät elää normaalia elämää piirityksestä huolimatta ja lapsille järjestettiin koulunkäyntiä kellarissa. Pieni poika ei aina edes tajunnut, miten vaarallista alueella oli. Kerran Zelimir kantoi jopa räjähtämättömän kranaatin kainalossaan kotiin.

Zelimirin isä haavoittui keväällä 1993 ja häntä yritettiin hoitaa ensin Jugoslaviassa, mutta hänen kuntonsa heikkeni niin, että hoitoon piti päästä ulkomaille. Zelimir saapui Suomeen isänsä ja äitinsä kanssa itsenäisyyspäivänä 1993. Seuraavan vuoden syksyllä Zelimir aloitti koulun, joka tuntui aluksi vaikealta, koska kielestä ei ymmärtänyt mitään.

Koulunkäynti alkoi kuitenkin vähitellen sujua ja sopeutumista auttoi jalkapalloharrastus, johon myös vammoistaan toipunut isä osallistui. Zelimir on tällä hetkellä viittä vaille valmis kauppatieteiden maisteri ja saanut juuri vakinaisen työpaikan asiantuntijana pankissa. Entiseen kotimaahansa hän ei aio palata, mutta mummoaan hän on käynyt tapaamassa Kroatiassa.

Lee Na, 21, oli vasta 4-vuotias, kun hän näki ensimmäisen kerran Myanmarissa sotilaita. Vanhemmat, Lee Na ja sisarukset siirtyivät Thaimaan puolelle pakolaisleirille, joka oli täynnä ihmisiä. Alkuvaiheessa sairaudet levisivät ja paljon leiriläisiä kuoli. Välillä piti juosta syvälle metsään taisteluilta suojaan ja kerran tällaisessa pakotilanteessa Lee Na oli kadottaa vanhempansakin.

Tilanteen rauhoituttua Lee Na ja muut lapset kävivät leirissä koulua. Avustusjärjestöt tarjosivat säännöllisesti ruokaa ja Lee Na muistaa perheensä pärjänneen leirillä kohtuullisen hyvin. Jaksamista auttoi se, että perhe eli koko ajan toivossa päästä palaamaan kotiinsa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan taistelut pahenivat ja karenni-heimon jäseniä lähetettiin myös Suomeen turvaan.

Lee Na meni vuodeksi ensin erityisluokalle ja sitten 8. luokalle. Hänet jätettiin järjestelmällisesti ulos kaikista kaveripiireistä, eikä kukaan edes yrittänyt jutella hänen kanssaan. Lee Na olisi toivonut, että olisi saanut edes yhden ystävän leiriltä samaan kaupunkiin.

Vähitellen suomen kieli alkoi sujua ja lukiossa Lee Na sai jo kavereitakin. Lee Na valmistui keväällä ylioppilaaksi ja pääsi ammattikorkeakouluun opiskelemaan bio- ja elintarvikealaa. Hän haluaisi joskus vielä palata kotimaahansa, jos hänellä olisi siihen varaa.

Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Raimo Vakkuri

Lähetyspvm 16.9.2012