Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Miehen suru
 

Pasi Laurila ja Jouko Siirilä ovat kummatkin leskiä.

Pasin vaimo kuoli puoli vuotta sitten rintasyöpään neljän vuoden kamppailun jälkeen. Pasille jäi neljä lasta, joista kolme on nyt jo täysi-ikäisiä.

Joukon vaimo jäi auton alle 14 vuotta sitten. Joukon kolme lasta olivat hyvin pieniä, kun hän jäi leskeksi - nyt vanhin on muuttanut pois kotoa.

Vaikka Pasi on jäänyt leskeksi vasta äskettäin, hän ei koe olevansa synkässä vaiheessa surutyössään: Paulan sairaus antoi aikaa käydä asioita läpi. Kuolema ei ollut enää uhka, vaan jopa helpotus kaikille. Toisaalta hän kokee saavansa tukea myös vahvasta uskonvakaumuksestaan, sillä hänellä on toivo jälleennäkemisestä, kuten Joukollakin.

Joukon puoliso Mirja kuoli äkillisesti eikä hänellä ollut aikaa miettiä varsinaista surutyötä: nuorimmainen oli vain neljän kuukauden ikäinen ja toiset lapset kolme- ja viisivuotiaita. Lapset tarvitsivat hoivaa ja tukea välittömästi. Jouko joutui huomaamaan, miten vaativaa ja ympärivuorokautista on olla isän lisäksi myös äidin roolissa.

Tukea Jouko sai lähimmiltä ystäviltään. Jälkikäteen ajateltuna tukea olisi voinut tarvita enemmänkin. Toisaalta, surutyölle ei ollut aikaa ja lisäksi Jouko vaihtoi varsin nopeasti asuinpaikkaa. Epätoivoon hän ei kuitenkaan joutunut, vaan ajatukset keskittyivät siihen, miten kasvattaa pojista uudessa tilanteessa kunnon miehiä.

Rintasyöpä uuvutti Paulan vähitellen. Kaikki luopuminen tapahtui Pasin mukaan neljän sairausvuoden aikana. Niinä aikoina kipeintä oli oman riittämättömyyden tuntu, kun ei kyennyt auttamaan toista. Elämättä jääneet mahdollisuudet raskauttivat ajatuksia. Sairaus etäännytti puolisoita myös toisistaan – se oli kuin harmaa harso arjessa.

Ennen Paulan sairastumista Pasi oli joutunut liikenneonnettomuuteen, jonka seuraukset olisivat voineet olla erittäin vakavat. Sen johdosta he kävivät pitkän keskustelun Paulan kanssa siitä, miten pitäisi menetellä, jos toinen heistä kuolisi.

Paperiasioiden lisäksi aiheena oli uusi puoliso. Pasin mielestä jo lasten takia oli luontevaa, että jos toinen menehtyy, jäljelle jäänyt menee uudelleen naimisiin. Se oli myös Paulan toive: ei ihmisen ole hyvä olla yksin. Nyt Pasi uskoo olevansa pian valmis avioliittoon, jos sopiva ihminen hänelle annetaan.

Myös Jouko oli lyhyesti keskustellut aiheesta puolisonsa kanssa. Toisaalta elämä on kuitenkin ollut tasapainoilua, jossa hän on halunnut turvata ennen kaikkea lastensa hyvän elämän. Hän toivoo kuitenkin vielä löytävänsä uuden puolison - ehkä sen jälkeen kun lapset ovat lähteneet kotoa.

Pasin mielestä ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä surua, eikä ketään pidä painostaa suremaan jollain määrätyllä tavalla: joku tarvitsee tukea enemmän, joku vähemmän.

Joukon mielestä kenenkään ei tulisi jäädä yksin surunsa kanssa: "Kun ihmiset eivät asu enää monen sukupolven suurtalouksissa, eikä koko kylä enää kasvata, lähimmälle ystäväpiirille näyttää lankeavan päävastuu tulla hätään äkillisissä katastrofeissa. Miten me aktiivisinta aikaa elävät aikuiset sitten osaamme ja ymmärrämme kantaa lähimmäistemme raskaita taakkoja? Se onkin arjessa
jaksamisen eräs avainkysymys nykyaikana..."


toimittaja Kimmo Saares
taustatoimittaja Raimo Vakkuri