Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Tukihenkilötoiminta
 

Kun perheissä voidaan huonosti, kärsivät usein lapset kaikkein eniten. Tukea tarvitsevien lasten määrä on kasvanut viime vuosina, mutta perheiden on välillä vaikea saada tarvitsemaansa tukea. Ammattilaisten rinnalla lapsia onkin auttamassa erilaisia vapaaehtoisia tukihenkilöitä.

Tukihenkilötoimintaa käsittelevä Aamusydämellä-lähetys nähdään toiveuusintana lokakuulta 2007.

Helsinkiläinen Ilkka Rantanen on toiminut monen lapsen sekä nuoren tukihenkilönä ja osallistunut erilaisiin sosiaalialan hankkeisiin. Hänen ensimmäisiä tuettaviaan oli Santtu Mathlein, joka nykyisin asuu Rengossa vaimonsa ja heidän kahden pienen lapsensa kanssa. He tapasivat ensimmäisen kerran melkein 30 vuotta sitten.

Tukihenkilötoiminnalla tuetaan lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä selviytymistä. Tukihenkilön on tarkoitus tarjota nuorelle mielekästä tekemistä ja samaistumismalleja. Usein lapset ja nuoret tulevat perheistä, joissa on esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia.

Santulle Ilkan tapaaminen esitteli todellisuuden, jossa ympärillä olikin selviä ihmisiä eivätkä kaikki olleet jatkuvasti humalassa. Toisaalta Santtu avasi Ilkalle myös näköalan uuteen todellisuuteen, siihen selviytymiskamppailuun, jota monet lapset ja nuoret käyvät joka päivä. Yhdessä Ilkka ja Santtu tekivät usein tavallisia arkisia askareita, mutta välillä niistäkin tuli seikkailuja.

Ilkka toivoisi, että perheet voisivat saada enemmän, aikaisemmin ja joustavammin tukea, sillä nyt monen lapsen kohdalla ainut jäljellä oleva tukimuoto on huostaanotto. Olisi nähtävä hätä ja tarjottava apua ilman turhia ehtoja.

Santtu on kulkenut pitkän tien, eikä hänen ole ollut helppoa päästä jaloilleen. Nyt hän rakentaa taloa perheelleen, ja elämä näyttää valoisalta. On paljon asioita, joista hän voi olla iloinen ja kiitollinen. Edelleen keskustelut Ilkan kanssa auttavat elämän solmukohdissa.

Vaikka tukihenkilönä toimiminen perustuu usein sosiaalitoimen kanssa tehtävään sopimukseen, on Ilkan ja Santun yhteydenpito jatkunut pitkään sopimuksen päättymisen jälkeenkin. Kyse ei ole pelkästään tuen antamisesta, vaan myös vahvasta ystävyydestä.

Tukihenkilö saa pienen taskurahan käytettäväksi lapsen tapaamisten yhteydessä, mutta palkkaa ei toiminnasta makseta. Tällä hetkellä on monessa kunnassa suuri tarve uusille tukihenkilöille.

Tukihenkilöksi haluavan kannattaa ottaa yhteyttä kuntansa sosiaaliviraston perhekeskukseen tai tukihenkilötoimintaa toteuttaviin sosiaali- ja terveysalan järjestöihin. Näiden kautta saa lisätietoja sekä koulutusta.


Toimittaja Kimmo Saares
Taustatoimittaja Saija Sievistö