Suomalaisäideistä arviolta 15-20 prosenttia sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Tunneherkkyyttä eli itkuisuutta, epävarmuutta, mielialan vaihtelua ja ärtyisyyttä esiintyy jopa 80 prosentilla tuoreista äideistä, mutta tämä baby blues -vaihe menee normaalisti parissa päivässä tai viikossa ohi.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen yleisimpiä oireita ovat jatkuva alavireisyys, voimakas väsymys, elämänilon menettäminen, syyllisyydentunteet, pelokkuus sekä paniikin ja ahdistuksen tunteet. Äidit myös kokevat, etteivät he saa kontaktia omaan lapseensa ja toimivat hänen kanssaan kuin kone.

Anu Rosenberg, 34, sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen tyttärensä Sannin syntymän jälkeen noin yhdeksän vuotta sitten. Sairaus diagnosoitiin vasta 9 kuukauden jälkeen synnytyksestä. Sanni oli tarkkailussa syntymänsä jälkeen tulehdustilan vuoksi, ja vanhemmat saivat vain katsella lastaan ensimmäisinä päivinä. Tämä saattoi olla Anun mielestä yksi masennuksen laukaisevista tekijöistä.

Anulla oli kyllä tunteita pientä vauvaansa kohtaan, mutta arjen hoitamisen Anu koki lähes mahdottomaksi. Puoliso piti perhettä pystyssä, teki ruokaa ja siivosi, ja lisäksi Anun äiti auttoi pyykkivuoren purkamisessa. Anu ei uskaltanut lähteä lapsensa kanssa ulos, koska ajatteli ihmisten huomaavan hänen olevan huono äiti. Kontakti lapseen tuli vaikeaksi myöhemmin, kun lapsen luonne alkoi tulla esille. Nykyään Anu kuitenkin tuntee toipuneensa täysin sekä masennuksestaan että myöhemmin seuranneista neljästä keskenmenostaan.

Tiina Mäkitalo, 30, on parhaillaan toipumassa masennuksesta, joka diagnosoitiin vaikeaksi kaksi kuukautta nuorimman pojan, Fransin, syntymän jälkeen. Ensimmäinen lapsi, Rasmus, syntyi hedelmöityshoidon tuloksena kolmisen vuotta sitten. Frans syntyi luonnonmukaisesti heinäkuussa 2007, mutta oli vakavasti sairas ja joutui viettämään tehohoidossa ensimmäiset viikkonsa. Tiina epäilee, että hänen masennuksensa puhkesi juuri noiden rankkojen viikkojen aikana, jolloin pelko pojan menettämisestä oli koko ajan läsnä. Tiina mittautti hormonitasapainonsakin, mutta siinä ei ollut mitään vikaa.

Tiina kertoi jälkitarkastuksensa yhteydessä väsymyksestään, joka ei kaikonnut nukkumalla. Tiinasta tuntui myös, että hänen ja lasten välissä oli verho, jonka takaa hän seurasi lapsiaan ja teki kaiken kuin kone. Eräänä päivänä Tiina väsähti olohuoneen lattialle eikä pystynyt nousemaan, vaikka esikoinen yritti ravistella äitiään. Ensin kotiin saatiin avuksi kodinhoitaja, mutta satunnaiset käynnit eivät riittäneet ja lopulta Tiinan puoliso jäi hoitovapaalle työstään puoleksi vuodeksi.

Tiina linnoittautui neljän seinän sisälle lastensa kanssa. Kevät puhkesi kukkaan, mutta Tiina ei kyennyt lähtemään ulos. Hän pelkäsi muiden ihmisten reaktioita. Tuttujen ihmisten oli aluksi vaikea uskoa reippaan Tiinan masentuneen, vaikka diagnoosi oli varma. Ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen Tiina näytteli onnistuneesti hyvin jaksavaa äitiä, vaikka jo silloin hänellä oli ollut masennukseen viittaavia oireita.

Häpeän tunne ja myytti täydellisestä äitiydestä estää masentuneita äitejä hakeutumasta hoitoon. Myyttien äitihahmo rakastaa lapsiaan heti, poikkeuksetta ja ikuisesti. Kielletyt tunteet aiheuttavat äideille paineita ja syyllisyyttä, vaikka ne ovat tyypillisiä masennuksen oireita. Raivo, torjunta ja välinpitämättömyys omaa lasta kohtaan ovat äideille ahdistavia ja pelottavia.

Synnytyksen jälkeiseen masennukseen määrätään yleensä hoidoksi mielialalääkkeitä ja terapiaa. Sekä Anulla että Tiinalla kesti aikansa löytää oikeanlainen lääkitys. Terapian molemmat ovat kokeneet myös tärkeäksi, ja he korostavat, että apua kannattaa jopa taistellen hakea itselleen.

Isän venyminen vaikeassa vaiheessa molempien vanhempien rooliin saattaa aiheuttaa tilanteen helpottaessa myös hänelle omat oireensa. Anu ja Tiina ovat molemmat käyneet tästä syystä puolisoidensa kanssa pariterapiassa.

Tiinan lapsissa äidin masennuksen merkit näkyvät läheisyyden kaipuuna, johon Tiina vastaa aina kun mahdollista halaamalla. Anun tytär joutui ensimmäisten vuosiensa aikana näkemään äitinsä hyvinkin huonossa kunnossa paitsi masennuksen myös vaikeiden keskenmenojen vuoksi. Anun mielestä Sanni on joutunut pienenä kannattelemaan äitiään, ja Sanni on oireillut tätä paniikkihäiriöinä esikouluun mennessään. Vanhemmat kävivät tuolloin lasten psykiatrisella osastolla lastenpsykologin juttusilla ja heidän käytöstään lähdettiin terapian avulla muuttamaan niin, että Sanni oppi taas olemaan luottavainen lapsi.

Anun ja Tiinan mielestä synnytyksen jälkeisestä masennusta pitäisi jakaa tietoa jo synnytysvalmennuksessa. Asiasta avoimesti puhuminen auttaa myös. Tiinan puoliso päätti kertoa perheen tilanteesta työnantajalle, ja se helpotti isän mahdollisuuksia auttaa äkillisissä ongelmissa kotona.

Keskustelu ja sitä kautta saatu vertaistuki saman sairauden kokeneiden kanssa on helpottanut Anun ja Tiinan arkea. Anu on saanut Äimä ry:n (Äidit irti synnytysmasennuksesta) sähköpostiringistä vertaistukea vuodesta 1999 lähtien. Silloin aiheesta ei vielä ollut kovin paljon tietoa tarjolla. Puolitoista vuotta sitten Anu perusti verkkoon jo toipuneille äideille oman keskustelupiirin eli Äimäseniorit-sähköpostilistan yhdessä viiden muun äidin kanssa. Tiina puolestaan perusti Euraan vertaistukiryhmän, jossa on vuoden verran käynyt muutamia äitejä jakamassa kokemuksiaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.


toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Linda Lappalainen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja tukiverkostoista:

Äidit irti synnytysmasennuksesta, ÄIMÄ ry

Äidin kielletyt tunteet -kirja, Väestöliitto 2008