Isto ja Oskari Turpeinen, isä ja poika, elävät tanssista. Kun harrastuksesta tulee ammatti, vaaditaan sitoutumista ja rohkeutta kasvaa omaksi itsekseen – tanssivasta pojasta tanssivaksi mieheksi.

Isto Turpeinen on tanssin moniottelija, joka tällä hetkellä jatko-opiskelee Teatterikorkeakoulun esittävän taiteen tutkimuskeskuksessa (Tutke). Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella aloitti syksyllä opinnot hänen poikansa Oskari.

Iston oma fysiikka ei kestä enää tanssijan työtä, mutta hän on kehittänyt opettajana erityisesti poikien tanssiopetusta Suomessa. Oskari on taas oman ammattiuransa alussa ja haluaa nimenomaan tanssijaksi. Tällä hetkellä häntä miellyttävät fyysisesti vaativat produktiot.

Kun Isto ensimmäisen kerran 12-vuotiaana kiinnostui tanssista, eivät hänen vanhempansa ymmärtäneet asiaa lainkaan. Tanssi oli kotona vuorovaikutusta ja viihdettä, ei taidetta. Isto hakeutui opiskelemaan lentäjäksi ja sen jälkeen opiskelemaan tekniseen korkeakouluun.

Kipinä tanssista oli jäänyt kuitenkin kytemään, ja tyttöystävän kautta hän pääsi mukaan tanssikulttuuriin. Ja kun opettaja antoi rajattoman luvan osallistua tunneille, Isto otti tanssin tosissaan ja treenasi. Vaikka Isto aloitti harjoittelun niin sanotun herkkyysvaiheen jälkeen, muodostui tanssi vähitellen hänelle ammatiksi. Isto on esiintynyt mm. Helsingin kaupunginteatterissa, Tanssiteatteri Raatikossa, Rollossa sekä Hurjaruuthissa.

Oskarin tie tanssijaksi käynnistyi Iston tunneilla noin viisivuotiaana. Vaikka Oskarikin on törmännyt ihmisten ennakkoluuloihin ja stereotypioihin miestanssijoista, hän on aina rohkeasti sanonut olevansa tanssija. Toisaalta nykyisin tanssijan ura on helpommin hyväksyttävä kuin Iston nuoruudessa.

Opetustyössään Isto on pohtinut paljon leimaamista. Tanssi antaa mahdollisuuden työstää omaa kehollisuutta, ja Iston tavoitteena onkin auttaa poikia kasvamaan omiksi itsekseen. Isto käyttää mielellään tanssivasta miehestä ja tämän miehisyydestä nimitystä postmaskuliininen. Sillä hän tarkoittaa miehen itseksi tulemista sillä lailla, että hänessä toteutuu hyväksyttynä sosiokulttuurinen moninaisuus. Tai nurinpäin todettuna – nuoren miehen tulevaisuudenkuvana voi olla muitakin mahdollisuuksia kuin vain yksi norminmukainen.

Iston kehittämä poikatanssin toimintaorientoitunut ”raakalautametodi” lähtee pojille luontaisesta liikekielestä, edeten yleisestä erityiseen. Karkeamotorisesta liikkumisesta, kuten kävelystä ja juoksusta, edetään hiljalleen vaativampiin liikkeisiin. Usein tanssi aloitetaan paikallaan olemisesta ja yksittäisistä, vaativista liikesarjoista.

Oskari ei ole koskaan kokenut ongelmaksi sitä, että oma isä opettaa. Itse asiassa hänen perheessään kaikki perheenjäsenet tanssivat tai ovat tanssineet, joten tanssi myös yhdistää perhettä. Hänellä on vahva näkemys tanssista eikä se ole muodostunut kopioksi Iston näkemyksestä. Oskari ei myöskään tähtää tällä hetkellä opetustehtäviin, vaikka vetääkin oman treenauksensa ohessa tanssitunteja entisessä opinahjossaan Vantaan Tanssiopistossa.

Isto on pohtinut paljon sitä, miten hän on nuorena miehenä yrittänyt saada itseään mahtumaan ruutukaavaan, mutta myöhemmin löytänyt uudestaan pojan itsessään. Tanssi on työ, mutta myös elämäntapa. Iston mukaan hän leikkii, mutta leikkii tosissaan. Oskarille muottiin mahtuminen ei ole koskaan ongelma ollutkaan – hän elää hetkessä. Vuodet näyttävät, mihin tie vie.


Toimittaja Kimmo Saares
Taustatoimittaja Linda Lappalainen