Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Teinielämän taitekohdat
 

Ikävaihetta 13 ja 19 vuoden välillä kutsutaan teini-iäksi. Se on elämänvaihe, jolloin teini tekee valintoja opintoihin liittyen ja miettii tulevia ammattihaaveitaan.

Teinit haluavat päättää omista asioistaan, ja siksi vanhempien on ryhdyttävä määräysten sijasta neuvottelemaan kotiintuloajoista ja kotitöistä. Teini-iän kapinoinnistaan huolimatta nuoret kaipaavat vanhempiensa mielipidettä ja neuvoa. Irtiotto kotoa tuo eteen monenlaisia haasteita.

Rosa Kärkkäinen, 15, pyrkii ammattikouluun kosmetologilinjalle. Lisäksi Rosa aikoo suorittaa lukion kursseja yleissivistystä hankkiakseen, vaikka tunnustaakin olevansa aika haluton lukemaan. Kosmetologin ammatti ja sen myötä myöhemmin oma yritys ovat olleet Rosan haaveena jo pikkutytöstä lähtien.

Rosan kotipaikkakunnalla Jyväskylässä on mahdollista opiskella kosmetologiksi, mutta jos opiskelupaikkaa ei irtoa läheltä kotoa, on Rosa valmis muuttamaan muuallekin. Ajatus askarruttaa vanhempia, vaikka Rosan isoveli muutti harrastuksensa perässä pois kotoa 16-vuotiaana. Myös Rosaakin vielä vähän mietityttää, miten hän pärjäisi omassa taloudessaan.

Joska Saarinen, 18, kirjoittaa keväällä osan ylioppilasaineista ja jatkaa kirjoituksiaan syksyllä. Hän on viihtynyt hyvin Kallion ilmaisutaidon lukiossa, jossa on saanut perehtyä muiden aineiden ohella rumpujen soittoon, bänditoimintaan ja esiintymiseen. Musiikki ammattina tuntuu Joskasta kuitenkin sen verran epävarmalta, että muitakin suunnitelmia pitää hänen mielestään olla. Media-ala ja poliittinen historia kiinnostavat Joskaa, ja hakupapereita hän aikoo kirjoittaa avoimin mielin.

Joska on hiljattain muuttanut pois vanhempiensa luota Sipoosta Helsinkiin. Joska ja hänen tyttöystävänsä Saara päättivät muuttaa yhteen puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Joskasta tuntui, että muutto oli kovempi pala hänen vanhemmilleen kuin hänelle itselleen. Muutto ja siihen liittyvät remontoinnit ja valmistelut tehtiin kuitenkin hyvässä yhteishengessä molempien vanhempien kanssa. Nuorelle parille on ollut tärkeää tulla toimeen omillaan, ja siksi molemmat käyvät töissä opintojen ohessa.

Joskalla on 13-vuotias pikkusisko, jonka alkutaivalta teininä hän on seurannut kiinnostuneena. Joskan mielestä yläastevaihe on paljon rankempi nuorelle, koska silloin pitää yrittää päteä ja osoittaa kavereilleen oma paikkansa. Hieman vanhempana ei ole Joskan mielestä enää niin vaikeaa, kun itseluottamus on kasvanut ja uskaltaa paremmin itse päättää omista asioistaan.

Rosa vääntää vanhempiensa kanssa kättä samoista asioita kuin moni muukin teini eli kotiintuloajoista, rahan ja netin käytöstä sekä kaverisuhteista. Rosan mielestä on kuitenkin hyvä, että hänellä on esimerkiksi selkeät kotiintuloajat niin viikolla kuin viikonloppunakin. Hänestä on myös turvallista tietää, että vaikka välillä tulisi mokattuakin, kotiin voi aina tulla saamaan tukea. Tupakkaa ja alkoholia Rosa ei halua kokeilla kavereiden painostuksesta, vaan hän haluaa itse päättää omista mielihaluistaan.

Joska on myös halunnut aina tehdä valintoja oman tahtonsa mukaan eikä kavereidensa painostuksesta. Tosin Joska on tykännyt siitä, että hänellä on ollut sellaisia hyviä ystäviä, jotka eivät painosta esimerkiksi päihteiden käyttöön. Bänditouhuihinkaan ei Joskan mielestä tarvitse liittyä sekoiluja. Mokailuista ja kokeiluista Joska sopi jo teini-iän alkaessa vanhempiensa kanssa että sekä hän että vanhemmat tilittävät kokemuksiaan rehellisesti.

Joska aikoo suorittaa siviilipalveluksen ennen opintojen aloittamista. Siviilipalvelus tuntui hänestä hyvältä valinnalta, koska siinä hän kokee olevansa hyödyksi yhteiskunnalle. Totaalikieltäytyjäksi Joska ei halunnut ryhtyä, vaikka hän vastustaa aseita ja sotimista.

Joskan ja Rosan mielestä nuorten pitäisi saada helpommin apua pahoinvointiinsa. Vaikka he itse kokevat olevansa tavallisia nuoria, he tietävät että ongelmiakin monilla on. "Pitäisi olla monta eri tahoa, johon voi turvautua tilanteen mukaan. Jotkut tarvitsevat koulun terveydenhoitajan neuvoja, toiset taas koulukuraattorin tai jopa psykologin apua. Tärkeintä olisi, että apua saisi välittömästi vaikeuksiinsa", toteaa Joska.


Toimittaja Hilla Blomberg

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjallisuutta:
- Heidi Kukkumäki ja Riitta Tulusto (toim.) Liekeissä – aitoa puhetta murrosiästä, Tammi 2006.
- Jaana Syrjälä (toim.) Vahva vanhemmuus – Paras tuki nuoren kasvuun, Väestöliitto 2005.