Naisten väkivallasta ei juurikaan puhuta, vaikka lähisuhteissa tapahtuvista törkeistä pahoinpitelyistä noin 40 % on naisten tekemiä. Lasten pahoinpitelijänä on nainen yhtä usein kuin mies.

Väkivaltaisesti aikaisemmin elämässään käyttäytyneet Elina Bergroth ja Heidi Hänninen ovat sitä mieltä, että vaikenemisen sijasta naisia pitäisi auttaa käsittelemään vihaansa terveemmin - pitäisi olla paikkoja, jonne ottaa yhteyttä ja joissa voisi puhua väkivaltaisesta käyttäytymisestä.


"MELKEIN TAPOIN LAPSENI"

Elina Bergroth, 61, yritti lapsena sopeutua siihen, että äiti oli masentunut ja isä sai tyydytystä omien lastensa ivallisesta kiusaamisesta. Ensimmäisen kerran Elina ajatteli itsemurhaa jo 8-vuotiaana. Hän oppi sanan depressio, kun hän luki lehdestä jutun lapsista, jotka olivat tehneet itsemurhan. Elina ajatteli, ettei onneksi ole ainoa masentunut lapsi maailmassa.

Avioliitossaan Elina otti alistuneesti vastaan miehensä väkivaltaisen käytöksen, mutta avioeron jälkeen Elina alkoi itse käyttäytyä väkivaltaisesti omaa 5-vuotiasta lastaan kohtaan. Töissä röntgenhoitajana Elina oli maltillinen, mutta kotiin päästyään hän huusi ja raivosi tyttärelleen. Elina vastasi tyttärensä huomiontarpeeseen ja avuttomuuteen väkivallalla. Pahimmillaan hän yritti tukahduttaa tyttärensä pyynnöt painamalla tyynyä tämän kasvojen päälle.

Elina ei löytänyt ketään, jolle olisi uskaltanut purkaa arkaa asiaansa. Aika ajoin hän halusi jopa tappaa itsensä, koska tunsi niin rajua syyllisyyttä teoistaan. Lopulta monien vuosien jälkeen Elina sai kuuman kekäleen kädestään, kun hän uskalsi Tampereella sijaitsevan Päiväsairaala 2:n hoidossa kertoa tyttäreensä kohdistamastaan väkivallasta. Terapiassa löytyivät vähitellen myös syyt Elinan käyttäytymiseen: Koska Elina ei saanut omassa lapsuudessaan olla avuton, hän ei sietänyt sitä omalta lapseltansakaan. Hän ratkaisi tilanteen turvautumalla väkivaltaan.

Elina käy edelleen läpi kovaa syyllisyyden tuskaa, mutta vähitellen hän on oppinut elämään sen kanssa. Väkivaltaa Elinan ei tarvitse enää käyttää, ja kymmeneen laskeminen onnistuu, jos jokin asia ärsyttää. Tyttärensä kanssa hän haluaa vielä joskus puhua tapahtuneet asiat läpi perin pohjin.


"EN TAJUNNUT OLEVANI VÄKIVALTAINEN"

Heidi Hänninen, 46, ei omaa isäänsä juurikaan tunne, koska hän oli yksivuotias, kun hänen vanhempasa erosivat. Äidin uuteen puolisoon 5-vuotiaalla Heidillä oli aluksi hyvät välit, ja liiton myötä hän sai kaksi ihanaa pikkusiskoakin. Muutaman vuoden kuluttua äiti alkoi olla yhä enemmän pois kotoa, ja Heidille lankesivat kotityöt ja pikkusiskojen hoitaminen.

Isäpuoli muuttui vuosien aikana ankaraksi työpiiskuriksi, joka kohteli Heidiä kaltoin. Heidi puolestaan kuritti pikkusiskojaan. Hiljalleen myös Heidin koulunkäynti alkoi kärsiä, ja hän alkoi jengiytyä ja käyttää alkoholia 12-vuotiaana. Kotoaan Heidi lähti 16-vuotiaana, kun Heidin 23-vuotias poikaystävä tarjosi asunnon ja pakopaikan. Avomies oli väkivaltainen, ja muutaman vuoden kuluttua Heidi erosi tästä suojellakseen pientä poikaansa.

Eron jälkeen Heidi tentti keskikoulun ja suoritti valtionhallinnon toimistotutkinnon. Heidi sai hyvän viran Sosiaali- ja terveysministeriöstä toimistosihteerinä. Hän tuli myös uskoon ja oli paljon pois kotoa, koska usein hän meni suoraan töistä vielä seurakuntasalille.

"Lapseni kannalta ajatellen oli kuitenkin ihan sama, oliko äiti illat kapakassa vai seurakunnassa vapaaehtoisena työntekijänä", Heidi miettii jälkeenpäin. Lasta voi hänen mielestään lyödä laimin molemmilla tavoin.

Kymmenen vuoden uskonnollinen elämä teki täyskäännöksen, kun Heidi meni naimisiin entisen narkkarin kanssa. Väkivallasta tuli osa arkipäivää - molemmin puolin. Kerran Heidi heitti parvekkeelta avaimen lisäksi koko polkupyörän miehen perään, kun tämä tuli tunnin myöhässä kotiin. Heidin mies haki apua väkivaltaiseen käytökseensä kuristettuaan Heidiä, mutta Heidi itse jatkoi väkivaltaista käytöstään. Hän ei nähnyt miehensä mukiloimisessa mitään väärää.

Työpaikallaan Heidi muuttui hyvästä ja ahkerasta työntekijästä äkkipikaiseksi ja loukkaavaa kieltä käyttäväksi, pelottavaksi henkilöksi, jota työkaverit ja esimies pelkäsivät. Kapakoissa Heidi provosoitui herkästi mukaan tappeluihin.

Lopulta Heidi oli jo niin väsynyt elämäänsä, että yritti monta kertaa itsemurhaa. Näitä tilanteita joutui todistamaan Heidin 15-vuotiaaksi varttunut poika, joka onnistui hälyttämään aina ajoissa apua äidilleen.

Heidi ymmärsi vasta Tampereen päiväsairaalan keskusteluryhmässä, mikä hänen käytöksessään oli pielessä. "Kun Jukka kertoi oman vaimonsa väkivaltaisuudesta, tajusin vasta silloin, että minäkin olen tehnyt tuota samaa. Sitten meni puoli vuotta, kun käytiin ensin läpi, mitä kaikkea minä olin joutunut kokemaan, ja seuraavat puoli vuotta sitä, mitä pahaa minä itse olin lähimmäisilleni tehnyt", kertaa Heidi eheytymistarinaansa.

Nykyään Heidi elää kahden kissansa kanssa rauhallista elämää. Poikansa kanssa hänellä on asialliset välit, mutta Heidi toivoo, että voisi purkaa jonakin päivänä keskusteleen tapahtuneet asiat heidän väliltään.


KOKEMUS TIEDOKSI

Elina ja Heidi ovat nykyään molemmat mukana Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry:n Kokemus tiedoksi –projektissa. He käyvät luennoimassa, ottavat osaa ryhmäkeskusteluihin ja jakavat kokemuksiaan väkivallasta.

Puhuminen auttaa myös oman minän eheyttämisessä. Ilman näitä keskusteluja he eivät olisi uskaltautuneet julkisesti puhumaan väkivaltaisesta menneisyydestään. Julkinen keskustelu on heidän mielestään kuitenkin tärkeää, jotta naiset saisivat apua väkivaltaisen käytöksensä hillitsemiseen.

Omassa elämässään Heidi ja Elina toivovat lopullisesti katkaisseensa väkivallan perimän. He uskovat itse jatkossa selviävänsä vihastumista aiheuttavista tilanteista maltillisesti.


Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Raimo Vakkuri

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.muotiala.fi
www.ensijaturvakotienliitto.fi

Kirjallisuutta:
- Törrönen, Hannele (toim.): Vaiettu naiseus – Ajatuksia naisen väkivallan tunnistamisesta, nimeämisestä ja hoitamisesta. Ensi- ja turvakotien liitto ry, 2009.
- Lastensuojelun keskusliitto (2006): Lapsiin kohdistuva väkivalta.