Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuuluu maihin, joissa tehdään paljon itsemurhia.

Läheisen itsemurha on ihmiselle aina psyykkisesti erittäin kuormittava tilanne. Ääritapaus on oman lapsen tekemä itsemurha.

Vaikka oman lapsen itsemurhasta ei ehkä koskaan täysin selviä, Satu Ojala ja Martti Lintunen ovat oppineet elämään sen kanssa. Ohjelman ensiesityksen päivänä, kynttiläpäivänä 15.11. he sytyttävät kynttilän itsemurhan tehneiden lastensa muistoksi.


KAKSI KERTAA PIRSTALEIKSI

Surunauha ry:n puheenjohtaja Satu Ojala on menettänyt itsemurhan kautta sekä ex-miehensä että poikansa. Hänen puolisonsa teki itsemurhan ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta vuonna 1983. Silloin Satu ajatteli, että tärkeintä on selvitä pojan takia. Vuonna 1999 itsemurhan teki poika, 24-vuotias Markus.

Satu ei voinut kuvitellakaan poikansa tekevän itsemurhaa, eikä myöskään Markus jättänyt jälkeensä mitään viestiä. Markus oli elämänmyönteinen nuori mies, joka oli kuitenkin kärsinyt unettomuudesta vähän ennen itsemurhaa. Kun hän oli hakenut apua, käski lääkäri Markusta ottamaan itseänsä niskasta kiinni ja suorittamaan tenttinsä.


VAUHDILLA PÄIN LASISEINÄÄ

Valokuvaaja ja tietokirjailija Martti Lintunen vertaa lapsen itsemurhaa siihen, kun osuisi täysillä päin lasiseinää - on itse täysin kappaleina, mutta maailma ympärillä näyttää olevan ennallaan.

Martin ja hänen vaimonsa elämä hajosi pirstaleiksi vuonna 2001, kun poliisi soitti ovikelloa. Poliisi ei kyennyt sanomaan juuri mitään, ojensi Lintusille vain heidän poikansa tavarat muovikassissa ja antoi paperilapun, jossa oli ohjeet ruumiin käsittelyä varten. Ville oli itsemurhan tehdessään 21-vuotias.

Vaikka Ville kärsi masennuksesta, itsemurha oli täysi yllätys. Lääkäri kotiutti Villen hoidosta, ja vanhemmat uskoivat kaiken kääntyneen jo parempaan.

Martille ja vaimolle ei tarjottu kriisiapua ennen kuin he sitä itse vaativat. Ensin heidät ohjattiin saman lääkärin luo, joka oli lähettänyt Villen pois avohoidosta. Tilanteessa, jossa Martti koki järjestelmän tehneen virheen, tuntui ajatus samasta lääkäristä irvokkaalta.

Vihan kohteena oli myös yhteiskunta, joka ei anna tarpeeksi resursseja mielenterveyden hoitoon. Jossain vaiheessa Martti halusi tappaa Jumalan, joka otti heiltä perheestä pois pojan eikä esimerkiksi häntä itseään.


HENKISESTI PYÖRÄTUOLISSA

Sekä Satu että Martti lamautuivat lastensa itsemurhasta. Vaikka Satu halusi palata pian töihin, vuosia elämästä kului täysin surusta turtana ja mielikuvat noista ajoista ovat hämäriä. Myöskään Martilla ei ole ensimmäisestä vuodesta juuri mitään muistoja, eikä hän ei pystynyt kirjoittamaan mitään kahteen vuoteen.

Martti kuvaa itsemurhan tehneen lapsen vanhemman tilannetta jonkinasteiseksi invaliditeetiksi: se tuntuu samalta kuin olisi joutunut henkisesti jonkinlaiseen pyörätuoliin, josta ei pääse pois. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Kaikista pahinta ovat molemmille olleet itsesyytökset. Miksi en huomannut? Miksi en osannut tehdä enemmän? Miksi uskoin sen, mitä lääkärit sanoivat? Turhautuminen, masentuminen ja erilaiset vihantunteet ovat hyvin luonnollisia itsemurhan tehneiden läheisille.

Satu ja Martti ovat myös molemmat joutuneet jossittelemaan mitä jos -vaihtoehdoilla vuosia.

Vaikka Satu tiesi, että Markus on peruuttamattomasti poissa, hän nipisteli itseään monen vuoden ajan ja toivoi, että painajainen loppuisi. Paraneminen alkoi vasta syiden etsimisen lopettamisesta, turhasta syyllisyydestä luopumisesta - sopeutumisesta ja suostumisesta siihen, että asiat ovat tästä eteenpäin toisin eikä mikään tuo rakasta lasta takaisin.


EI UUSIA ITSEMURHIA

Läheisen itsemurha aiheuttaa monella sekä psyykkisiä että somaattisia reaktioita. Kriisivaiheessa tarvitaan useimmiten ammattiapua. Martti ymmärtää, miksi moni itsemurhan tehneen omainen päätyy itsekin tekemään itsemurhan kaikista synkinmällä hetkellä. Juuri siksi läheisen itsemurhan käsittely on myös uusien itsemurhien ennaltaehkäisyä.

Sekä Satu että Martti ovat kokeneet vertaistuen tärkeäksi avuksi jaksamisessa. Saman kohtalon kokeneiden kesken kukaan ei kummeksu, pelkää tai välttele.

Nykyisin Satu toimii puheenjohtajana ja niin kutsuttuna joka paikan höylänä Surunauha - Itsemurhan tehneiden läheiset ry -järjestössä, joka tarjoaa vertaistukea, järjestää koulutusta ja yleisötilaisuuksia itsemurhiin liittyvistä asioista.

Martin mukaan hänen selviämistään on auttanut myös vaimon kanssa tehty päätös siitä, että asiaa ei yritetä salailla ja siitä saa puhua avoimesti.

Martin ja Sadun mukaan miehet puhuvat tunteistaan usein eri tavoin kuin naiset. Ja juuri miesten on monesti vaikeampi hakea apua kuin naisten, joille puhuminen on usein luonnollisempi tapa purkaa surua. Perheille tarkoitetuissa ryhmissä miestenkin on ollut helpompi osallistua vertaistukeen.


IKUISESTI ISÄ, IKUISESTI ÄITI

Vanhemmuus ei katkea kuolemaan. Eräällä tavalla Martti kokee Villen olevan olemassa niin kauan kuin hän ajattelee poikaansa. Sadulla on kotona monta kuvaa Markuksesta sekä pojan tekemiä piirustuksia, Markus on läsnä hänen arjessaan.

Sekä Satu että Martti haluavat rohkaista niitä, joiden läheinen on tehnyt itsemurhan: elämä voi jatkua, kivun kanssa voi oppia elämään, ja tulee päiviä, että uskaltaa myös kokea vielä iloa.

Sunnuntaina Martti sytyttää kynttilän, Satu kaksi. Eikä päivääkään kulu ilman, että Ville ja Markus olisivat heidän ajatuksissaan.


Toimittaja Kimmo Saares
Taustatoimittaja Linda Lappalainen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Apua itsemurhan tehneiden läheisille:

Surunauha - Itsemurhan tehneiden läheiset ry www.surunauha.fi
Puhelinpäivystys p. 040 5201 247
sunnuntai 15.11. klo 10.00 - 12.00
perjantai 20.11. klo 17.00 -19.00

Mielenterveysseuran kriisipuhelin
Puhelinpäivystys p. 01019 5202
maanantai – perjantai klo 9.00 – 6.00
lauantai klo 15.00 – 6.00
sunnuntai klo 15.00 - 22.00

Seurakuntien palveleva puhelin
Puhelinpäivystys p. 01019 0071
sunnuntai - torstai klo 18.00 - 1.00
perjantai - lauantai klo 18.00 - 3.00

Tukinet, internetissä toimiva kriisikeskus www.tukinet.fi