Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Kuulen huonosti
 

Huonokuuloisuus yleistyy, ja arviolta 700 000 suomalaista kärsiin jonkinasteisesta kuulon heikentymisestä.

Kuulokojetta käyttää tällä hetkellä noin 100 000 suomalaista. Lisäksi kuulon kuntoutuksesta olisi hyötyä noin 300 000 huonokuuloiselle.

Outi Mäkelä on ollut huonokuuloinen lapsesta asti. Kuulokojeen hän sai korvaansa koulun alkamisen kynnyksellä 7-vuotiaana. Antero Penttisen perinnöllinen kuulovamma paheni merkittävästi nelikymppisenä. Sen seurauksena hän joutui luopumaan lehtitoimittajan työstään.


KUULEVIEN KOULUUN

Outi Mäkelän, 32, synnynnäinen kuulovamma paljastui alle kouluikäisenä vähitellen. Hän oppi puhumaan vasta neljän vuoden ikäisenä, ja silloin äiti päätteli, että kaikki ei ole kohdallaan. Outi kuuli paremmin miesten matalia ääniä, ja siksi häntä tutkineet mieslääkärit eivät päässeet kuulovamman jäljille. Lopulta perusteellisiin tutkimuksiin päästyään Outi sai kuulokojeen vain kuukautta ennen koulun alkua. Muutaman kuukauden päästä kuulokoje oli molemmissa korvissa.

Outille suositeltiin koulun aloittamisen lykkäämistä vuodella, mutta hän halusi mennä tavalliseen kouluun ja edetä muiden ikätovereidensa tahtiin. Totuttelu kuulokojeisiin oli haasteellista meluisassa kouluympäristössä, ja muutaman kerran Outi riuhtoi ne tuskastuneena korvistaan. Vähitellen koulunkäynti alkoi kuitenkin sujua, ja arvosanat olivat hyviä. Ainoastaan kieliopinnot myöhemmillä luokilla tuottivat vaikeuksia.

Outi pitää tärkeänä, että huonokuuloiset lapset totuttelisivat kuulevien maailmaan mahdollisimman varhain. Siksi hän suosittelee heille tavallisia kouluja erityiskoulujen sijasta. Outi on omasta mielestään oppinut puhumaan hyvin ja lukemaan puhetta huulilta, koska hän on ollut lapsuudesta asti kuulevien joukossa. Tukiopetusta Outi olisi kyllä enemmän kaivannut varsinkin kielten opiskeluun. Lukioaikana Outi kävi tutustumassa Mikkelissä kuulovammaisten kouluun, mutta siellä käytettiin opetuksessa enimmäkseen viittomakieltä, jota Outi ei osannut.


LEIREILTÄ LÖYTYI IDENTITEETTI

Koulussa kuulevien joukossa Outi koki usein olevansa muita huonompi, vaikka kyse oli vain kuulon heikkoudesta. Outille elämän paras hetki oli se, kun hänen äitinsä pakotti hänet 10-vuotiaan huonokuuloisten lasten leirille. Siellä Outi lopulta tajusi, ettei ole ainoa lapsi, jolla on kuulokoje eikä myöskään ”kaikista huonoin”.

Leireistä tuli tärkeä identiteetin tuki, ja samaa kokemusta Outi on halunnut tarjota nuoremmilleen leirien vetäjän roolissa. Outi on toiminut myös Kuuloliiton nuorisovaliokunnassa, ja nykyään hän pohtii liiton hallituksen jäsenenä keinoja huonokuuloisten aseman parantamiseen.

Vahvistunut identiteetti kannusti Outia myös opiskelemaan ammattiin, jonka ei pitänyt sopia hänelle.
Ensin hän valmistui lähihoitajaksi, ja nyt ovat myös sairaanhoitajan opinnot viittä vaille valmiit. Sairaanhoitajan sijaisuuksia Outi on jo hoitanut sujuvasti.

"Pitää vain pysytellä poissa leikkaussaleista ja muista sellaisista tilanteista, joissa ihmisen henki voisi olla huonon kuuloni varassa", toteaa Outi.


HUONOKUULOISENA SINNITELLEN

Antero Penttinen, 54, peri isältään sisäkorvavian, joka haittasi hänen kuuloaan jo lapsena.

Koulussa Anteron menestys oli suoraan verrannollinen siihen, missä hän istui. Etupulpetissa Antero pystyi seuraamaan opetusta hyvin, mutta muiden oppilaiden vastauksia hän ei kuullut. Parhaat arvosanat tulivat sellaisista aineista, joissa opettajat puhuivat selkeästi ja toistivat myös muiden oppilaiden vastaukset.

Toimittajan ammatti oli Anteron haave, ja huonosta kuulostaan huolimatta hänestä tuli lehtitoimittaja. Jälkeenpäin ajatellen se oli varsin hankala uravalinta huonon kuulon kannalta: Antero sinnitteli monia vuosia työssään, ja jopa peitteli huonokuuloisuuttaan muilta. Nelikymppisenä tuli seinä vastaan, kun Anteron kuulo heikentyi merkittävästi kroonisen korvatulehduksen vuoksi.

Antero yritti pitää työstään kiinni 1990-luvun taloudellisesti tiukkoina aikoina kuulovammastaan huolimatta. Asioiden hoitaminen vaati moninkertaisen työn, jonka seurauksena Anteron verenpaine nousi, öistä tuli unettomia ja lopulta iski uupumus ja masennus. Työkyvyttömyyseläke myönnettiin Anterolle vuonna 1999, mutta sitä edelsi monen vuoden pompottelu Kelan, työpaikan ja vakuutusyhtiön välillä.


KUNTOUTUKSEN KAUTTA UUTEEN ELÄMÄÄN

Kuuloliiton kuntoutuskurssien kautta Antero sai elämänsä takaisin ja lisäksi kuntoutus antoi paljon eväitä arjesta selviytymiseen. Vertaisten kanssa toimiminen tuntui helpolta ja kannustavalta. Kokenutta toimittajaa pyydettiin Kuuloviestin toimitusneuvostoon ja lokakuussa 2008 hänet valittiin Kuuloliiton hallituksen puheenjohtajaksi.

"Maksan tässä tehtävässäni kiitollisuudenvelkaani Kuuloliitolle takaisin", toteaa Antero.

Nykyään Antero pärjää hyvin molemmissa korvissa olevien kuulokojeiden avulla. Kokous- ja ryhmätilanteissa hän käyttää lisäksi apuna puhujien ääntä kokoavaa lähetintä ja vastaanotinta.

Etenevä kuulovamma voi jonain päivänä kuurouttaa Anteron kokonaan. Silloin on vielä mahdollisuus asentaa korvaimplantti, jonka avulla hän todennäkäköisesti pystyisi taas kuulemaan.

"Jos silloin 80-luvun puolivälissä olisin tajunnut kaikki nämä mahdollisuudet, en olisi peitellyt kuulovammaani niin pitkään ja yrittänyt selvitä ilman apua ja apuvälineitä", toteaa Antero ja kehottaa huonosta kuulosta kärsiviä hakeutumaan ajoissa tutkimuksiin.


Toimittaja Hilla Blomberg

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.kuuloliitto.fi