Hedelmällisessä iässä olevista pareista noin joka kuudes kohtaa tahatonta lapsettomuutta.

Hedelmöityshoidot, tutkimukset ja toiminta keskittyvät suurimmaksi osaksi naiseen, ja miehet jäävät herkästi kokonaan sivuun.

Miehille myös surevan puolison tukeminen muodostuu usein niin tärkeäksi, että omat tunteet saattavat jäädä käsittelemättä.

Usein kriisin ollessa pahimmillaan pariskunnat myös unohtavat kaikki hyvät asiat omassa elämässään. Elämä voi olla rikasta ja täyttä myös ilman lapsia, ihan kahdestaan.


KAHDESTAAN HYVÄ

Miia Mikkonen ja hänen puolisonsa Manu ovat seurustelleet jo lukioikäisestä asti. Miian ollessa 27-vuotias he alkoivat yrittää lasta. Puolentoista vuoden sisään Miia sai monta keskenmenoa - pisimmillään raskaus kesti vain 11 viikkoa. Tutkimuksissa syyksi diagnosoitiin toistuvat keskenmenot ilman syytä.

Kun Miialla oli kriisi pahimmillaan, Manu kielsi omat tunteensa, tuki ja pysyi vahvana, jottei vaimo hajoaisi palasiksi. Jossittelut ja jatkuva pelko keskenmenosta väsyttivät lopulta Miian ja Manun niin, että he päättivät pitää lapsihaaveissaan taukoa.

Miia alkoi pohtia syitä siihen, miksi hänen oli mielestään pakko saada lapsia. Olenko minä mitään, jos en saa lapsia? Olenko hyvä ihminen ja hyvä yhteiskunnan jäsen, jos en voi lisääntyä? Kesti kauan ennen kuin Miia tunnisti itsessään sisäänrakennetun pakon tulla äidiksi.

Tuumaustauon aikana Miia myös ymmärsi, että hän oli keskittynyt suurimmaksi osaksi vain itseensä, omaan suruunsa ja huonommuuden tunteisiinsa eikä ollut huomioinut sitä, miten paljon puoliso oli joutunut rinnalla kestämään.

Yhdessä puhumisen ja tekemisen kautta löytyi tasapaino elämään ja uusia ilonaiheita. Samalla Miia ja Manu hiljalleen kypsyivät ajatukseen elää onnellisina, mutta kahdestaan.


ÄRHÄKKÄ ENDOMETRIOOSI

Esa Kynäslahti ja hänen puolisonsa Tiina kärsivät lapsettomuudesta monta vuotta. Tiinan ärhäkkää endometrioosia hoidettiin kahdesti leikkauksella, ja heille kerrottiin, että luonnollinen lisääntyminen on lähes mahdotonta.

Kuitenkin hedelmöityshoitojen sellaisessa vaiheessa, jossa lapsen alulle tulon piti olla täysin mahdotonta, Tiina tuli yllättäen raskaaksi. Aprillipäivänä syntyi Kynäslahtien esikoinen Aliisa.

Ennen Aliisan syntymää Esan mielestä pahinta oli tunne siitä, että he ovat erilaisia kuin muut ja huonoja ihmisiä, koska he eivät pysty lisääntymään.

Esa ja Tiina asuvat rivitalossa, ja useimmat talon asukkaista ovat perheellisiä. Kriisin ollessa pahimmillaan jokainen vilkaisu ikkunasta pihalla leikkiviin lapsiin sattui, ja he harkitsivat vakavasti jopa pois muuttamista.

Myös välit joihinkin ystäväperheisiin etääntyivät, sillä lapsellisten pariskuntien vihjailut liiasta yrittämisestä tuntuivat pahalta. Esan mielestä monien oli yllättävän vaikeaa ymmärtää lapsettomien parien kärsimystä.

Nyt pariskunta on jo pitkään toivonut toista lasta. Toista lasta yrittäessään pariskunta ei enää ole kokenut niin paljon huonommuuden tunteita, mutta riippuvuus hedelmöityshoidoista tekee heidät haavoittuviksi. He eivät voi toteuttaa haavettaan ilman yhteiskunnan apua ja he kokevat olevansa toista kertaa lapsettomia.


PAPPI PAIKALLE?

Molempien pariskuntien kohdalla parisuhde on lapsettomuuden koettelemuksissa tiivistynyt entisestään.

Miian ja Esan mielestä olisi tärkeää, että pariskuntia käsiteltäisiin perheenä myös lapsettomuuteen liittyvissä tutkimuksissa, lääkärikäynneissä ja erilaisissa hoitovaiheissa.

"Mies on välillä aivan näkymätön esimerkiksi lapsettomuushoidoissa, ja monista tuntuu, että he ovat vain tietyn vaiheen suorittajia. Kukaan ei tule juttelemaan tai kysymään, mitä miehen mielessä myllertää hoitojen ja tutkimusten aikana", harmittelee Esa.

Pääkopan hoitoa pitäisi Esan mielestä muutenkin tarjota auliimmin sekä naisille että miehille, kun on kysymys lapsettomuuteen liittyvistä asioista. Kun Esa ja Tiina ensimmäistä kertaa hoidoissa käydessään kysyivät henkistä apua, heille tarjottiin keskusteluavuksi sairaalan pappia.


KENELLE TAHANSA EI VOI KERTOA!

Kun lapsettomuuden kriisi oli pahimmillaan, Miian oli vaikea kertoa tilanteestaan edes parhaimmille ystävilleen.

Juuri äidiksi tullut ystävä ja lapseton eivät nähneet toistensa elämän varjopuolia. Miia oli kateellinen ystäviensä lapsista ja samaan aikaan hän koki ääretöntä huonommuutta naisena, vaimona ja ylipäätään yhteiskunnan jäsenenä.

Miiaa auttoivat keskustelut lapsettomien yhdistyksen Simpukka ry:n verkkosivuilla ja uudet ystävät, jotka olivat samassa tilanteessa. Muiden lapsettomien kanssa ajatuksia vaihtaessaan Miian uskalsi kertoa niistäkin tunteista, joita hän ei voinut muiden ystävien kanssa jakaa. Samalla, kun hän sai purkaa sydäntään, moni pään sisällä isoksi kasvanut ongelma sai kohtuullisemmat mittasuhteet.

Esa ja Tiina uskoutuivat lapsettomuudestaan aluksi vain perheenjäsenilleen ja muutamalle lähimmälle ystävälle. Pikku hiljaa kriisin mennessä ohi ja lapsettomuuden vaihtuessa onnelliseen odotukseen, he alkoivat avautua asiasta myös muille.

Nyt toista lasta yrittäessään he eivät tahtoisi saada asiasta ylimääräisiä paineita tai vastata turhiin uteluihin. Asiat etenevät omalla painollaan.


MIEHET PANTTAAVAT TUNTEITAAN

Tiina ja Esa ovat osallistuneet useisiin Simpukka ry:n järjestämiin tilaisuuksiin. Niissä Esa on huomannut miesten usein vetäytyvän omiin porukoihinsa juttelemaan.

Vaikka lapsettomuus usein leimataan naisen suruksi, miesten tuntemukset ovat yhtä voimakkaat. Oman surunsa ja huonommuuden tunteiden lisäksi he usein kantavat taakkaa myös puolison surusta ja henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Tässä tilanteessa moni mies panttaa omat tunteensa käsiteltäväksi myöhemmin.

Lapsettomien yhdistyksessä keskityttiin vuonna 2009 kampanjoimaan erityisesti lapsettomuudesta kärsivien miehen aseman ja tunteiden kertomisen puolesta.


Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Linda Lappalainen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Simpukka ry www.simpukka-yhdistys.fi

Tietoa lapsettomuudesta www.vaestöliitto.fi/lapsettomuus