Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Maailmanparantajat
 

Uutisten kautta kohtaamme maailman huono-osaiset ja erilaiset katastrofit lähes päivittäin.

Osa meistä ei tyydy katselemaan sivusta, vaan haluaa lähteä itse auttamaan.

Iris Nolvi on työskennellyt jo seitsemän kertaa Punaisen Ristin avustustyöntekijänä maailman kriisialueilla. Merita Jokela puolestaan on työskennellyt Leridassa romanilasten parissa ja ajanut vuoden verran perulaisten kotiapulaisten oikeuksia Limassa.


KÄTILÖÄ TARVITAAN AINA

Iris Nolvi, 48, koki ensimmäisen "tuonne minä haluan" -elämyksensä jo sairaanhoitajaopiskelijana, kun silmätautien luennolla näytettiin kuvia Afganistanista.

Iris on nuoresta lähtien ollut hyvin utelias ja halukas matkustamaan ja tutustumaan uusiin ja erilaisiin paikkoihin. Urapäätöksen hän teki aikanaan tietoisesti sen kansainvälisiä mahdollisuuksia silmällä pitäen. Kätilön ja terveydenhoitajan ammatti oli hyvä valinta, koska niitä taitoja tarvitaan aina ja kaikkialla maailmassa.


HÄLYTYS JA HUOMENNA MATKAAN!

Iris kuuluu Punaisen ristin vapaaehtoisten avustustyöntekijöiden piiriin. Hänen puhelimessaan on automaattihälytys: katastrofin sattuessa puhelimeen ilmestyy viesti, jossa kysytään onko hän valmis lähtemään ja ilmoitetaan aikataulu. Pidempiaikaisten keikkojen kohdalla valmistautumisaikaa on enemmän ja työnantajan kanssa on aikaa neuvotella rauhassa. Lyhyemmille keikoille lähdetään usein vuorokauden sisään viestin saapumisesta.

Iriksen tehtävät kriisialueilla liittyvät yleensä terveydenhuolto-ohjelman suunnittelemiseen ja koordinointiin sekä kätilön tehtäviin. Kenttäsairaaloissa työskennellessään Iris on auttanut synnytyksissä ja neuvonut äitejä, perehdyttänyt paikallisia ja neuvonut tartuntatautien hoidossa ja ennaltaehkäisemisessä.

Ensimmäiselle keikalleen Iris lähti vuonna 1997. Hän lähti Punaisen Ristin kautta töihin Zaireen ja palasi takaisin Kongon demokraattisesta tasavallasta.

Seuraavaksi oli vuorossa Kosovon kriisi ja kenttäsairaalatyöt vuonna 1999. Parin vuoden kuluttua Iris oli paikkaamassa Intiassa maanjäristyksen jälkiä. Opiskeluvuosiensa haaveiden kohteessa, Afganistanissa, Iris teki töitä vuonna 2003. Tsunami vei Iriksen avustustyöhön Aasiaan vuoden 2005 alussa.

Lokakuussa 2005 Pakistanin ja Intian rajalla sattui maanjäristys, joka tappoi yli 70 000 ihmistä, vammautti noin 10 000 ja jätti suuren joukon kodittomiksi. Pari päivää järistyksen jälkeen paikalla olivat Punaisen ristin avustusjoukot ja Iris.

Viimeisimmän keikkansa Iris teki vuosina 2007-2008 Somaliassa, jossa hän suunnitteli ja koordinoi terveydenhoito-ohjelmaa yhdessä Punaisen Puolikuun kanssa.

Punainen Puolikuu on Punaisen Ristin sisarjärjestö, jonka lipun alla Punaisen Ristin toiminta tapahtuu islaminuskoisissa maissa.


JÄRJESTÖAKTIIVI JA VAPAAEHTOINEN

Merita Jokela, 27, on jo nuoresta pitäen toiminut aktiivisesti monissa järjestöissä myös kansainvälisesti. Partiota Merita kävi 10 vuotta. Seminaareissa ja työleireillä hän on kiertänyt ympäri Eurooppaa.

Vapaaehtoistyöhön Limaan Merita päätyi Kepan eli Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen koordinoiman vapaaehtoisohjelma Etvon kautta.

Merita oli aikaisemmin ollut Barcelonassa opiskelijavaihdossa ja työskennellyt Leridassa vapaaehtoisena romanilasten parissa. Sujuva espanjan kielen taito houkutteli valitsemaan Etelä-Amerikan seuraavaksi määränpääksi.

Haastattelussa Meritalta kysyttiin kiinnostavatko häntä naisten oikeudet. Merita vastasi myöntävästi, ja Kepan perulainen kumppanuusjärjestö La Casa de Panchita kiinnostui nuoresta naisesta, joka oli opiskellut Turun yliopistossa pääaineenaan sosiaalipolitiikkaa ja Espanjassa työllisyyspolitiikkaa. Keväällä 2008 Merita lähti Peruun työskentelemään kotiapulaisten oikeuksien hyväksi.


OIKEUTTA KOTIAPULAISILLE

Kansalaisjärjestö La Casa de Panchita on puolustanut jo 20 vuoden ajan kotiapulaisten oikeuksia.

Meritan työhön kuului kouluissa seksuaalivalistuksen antaminen, kirjoitus- ja lukutaidon edistäminen sekä kotiapulaisina toimivien nuorten naisten valistaminen omista oikeuksistaan. Lisäksi Merita perusti naisille käsityöpajan, jonka tuotoksia myydään myös Suomessa, ja opasti maaseudulta tulleita nuoria naisia käyttämään mm. erilaisia kodinkoneita.

Perussa asuttu aika muutti Meritan normaalin käsitykset. Esimerkiksi suurin osa kotiapulaisista ja perulaisista naisista ylipäätään pitää väkivaltaa normaalina ilmiönä, lähes väistämättömänä asiana. "Se on meidän osamme", he sanovat. Yksi tärkeistä perusasioista, joita Merita opetti, oli se, että työnantajansa luona asuvalla kotiapulaisella on oikeus saada lukko huoneensa oveen.

Työhön kuului myös perhekäyntejä slummeissa työskentelevien alaikäisten lapsikotiapulaisten luokse. Vaikka Merita asui itse Limassa hyvätasoisessa majoituksessa, jossa ainoa ongelma oli joskus se, että hanavesi oli kylmää, puolen tunnin bussimatkan päässä vastassa oli aivan toisenlainen maailma. Ihmisillä ei ollut juoksevaa vettä, ja kodit oli kyhätty kasaan pellin ja laudan palasista.

Kontrastit elinoloissa ja kohtaloissa olivat niin suuria ja hätkähdyttäviä, että omia tuntemuksia piti välillä päästä purkamaan muun tiimin kanssa. Meritan tapauksessa työtiimiin kuului myös psykologeja, joten asioista puhuminen oli helppoa.


AVOIMIN MIELIN JA HÖTKYILEMÄTTÄ APUUN

Iris ja Merita molemmat korostavat, että kansainvälisiin avustustehtäviin kannattaa lähteä avoimin ja realistisin mielin ja vailla tiukkoja tavoitteita.

Paikallisia pitää pyrkiä auttamaan ja tukemaan heidän omaan kulttuuriinsa sopivalla tavalla. Auttajien oman maan käyttäytymissäännöt, määräykset ja lait ovat usein toissijaisia etenkin kriisialueilla, jossa uusia toimintamuotoja joudutaan luomaan luovasti ja nopeasti tilanteesta riippuen.

Paras lopputulos olisi tietenkin se, jos auttaja pystyisi antamaan paikallisille keinot ja tavat itse auttaa itseään. Silloin työ kantaa hedelmää vuosien päähän.


ASIAT EIVÄT MUUTU HETKESSÄ

Vaikka asiat saattavat edistyä tuskastuttavan hitaasti, kyyniseksi ei maailman hätää nähdessään kannata Iriksen ja Meritan mielestä ryhtyä.

Jos joskus tuntuukin siltä, että oma apu ei riitä mihinkään, on parempi odottaa pieniä esitysaskeleita eikä sitä, että taikasauvalla kaikki järjestyisi hetkessä.


Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittajat Linda Lappalainen ja Kimmo Saares

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Punainen Risti ja avustustyöntekijät

ETVO - Etelän vapaaehtoisohjelma

La Casa de Panchita