Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Toimittaja-juontaja Kimmo Saares
 

Olen hiukka vaille 50-vuotias median moniottelija ja pappi. Olen tehnyt töitä toimittajana ja tuottajana sekä painetuille että sähköisille medioille. Nautin haasteista, joissa joudun testaamaan omia kykyjäni sekä samalla oppimaan jotain uutta. Olen ollut viestinnän tehtävien lisäksi esimerkiksi kehittämässä uudenlaisia sosiaalipalveluja sekä toiminut kouluttajana ja konsulttina. Olen elämästä ja sen eri ilmiöistä väsymättömän kiinnostunut.

Asun vanhassa omakotitalossa, joka tarjoaa puuhaa enemmän kuin ennätän tekemään tai saan aikaiseksi. Toisaalta nautin illoista, jolloin vain polttelen halkoja kaakeliuunissa ja annan elämän soljua ilman ponnistelua. Puutarha on paikka virkistymiselle, mutta hedelmäpuut jaksavat aina syksyisin ilahduttaa lahjoillaankin.

Naimisissa olen vaimoni kanssa. Teini-ikäisiä lapsia asuu pari vielä kotona, vanhin on siirtynyt jo maailmalle. Lapseni ovat luovia ja ihania, matkustamisesta kiinnostuneita ja maailmaa uteliaasti tutkivia olentoja. Olen heistä valtavan iloinen ja ylpeä.

Liikun valitettavasti vähemmän kuin pitäisi. Kesällä lajejani ovat pyöräily ja liian satunnaisesti rullaluistelu, jalkapallo tai suunnistus. Talvella hiihdän metsässä niin vapaata kuin perinteistäkin, mutta viihdyn myös rinteessä sekä suksilla että laudalla. Välillä miesten aerobic pakottaa minut suhtautumaan omaan itseensä lempeän huvittuneesti.

Pappina puhun rakkaudesta. Itselleni läheisin kirkon työmuoto on diakonia, jossa rakkauden ideasta leivotaan ihmisen lihassa totta. Oikea kirkko on täynnä Jumalan holtitonta armoa, se on avoinna kaikille epäonnistuneille ja elämässä siipeensä saaneille.

Kulttuurin suhteen olen kaikkiruokainen, mutta erityisesti pidän nykytanssista ja teatterista, toki myös klassinen baletti ja ooppera käyvät. Kirjoja pitää yöpöydällä olla aina.

Uskon elämän kantokykyyn. Ihminen oppii erehtymisien kautta eikä mitään tavoita, ellei uskaltaudu epäonnistumisen vaaraan. Haluan etsiä erilaisia näkökulmia elämään yhdessä Aamusydämellä-ohjelman vieraiden ja katsojien kanssa.

Kimmo Saares