Keskustelua siitä, millaista on menettää työkaveri äkillisen onnettomuuden tai sairauden vuoksi. Miten surutyötä voi ja saa työpaikallaan tehdä ja millaista kriisiapua olisi hyvä saada.

Päivi Nevasalmi menetti viisi työkaveriaan helikopterionnettomuudessa runsaat kaksi vuotta sitten elokuussa. Työturvallisuuskeskuksen 35 hengen työyhteisö on Päivin mukaan jo kriisistä toipunut ja suru on jäänyt taka-alalle. Hän itse työsti suurimman surunsa noin vuosi sitten kesälomallaan, kun hän vihdoin pystyi lukemaan kaikki ne lehtijutut, jotka hän oli säilyttänyt onnettomuudesta.

Krista Vanhapihan läheinen työtoveri ja myös hyvä ystävä menehtyi äkillisen sairauden seurauksena. Kolmen ystävättären ja työtoverin tiivis ryhmä menetti ”äitihahmonsa” ja suru sumensi Kristan arjen pitkäksi aikaa. Vasta viime kesänä Krista tunsi päässeensä surunsa yli, kun hän lopulta irtisanoutui siitä työstä, jota he menehtyneen ystävänsä kanssa yhdessä tekivät.

Työturvallisuuskeskus menetti helikopterionnettomuudessa viisi johtonsa jäsentä ja Päiville lankesi toimistopäällikkönä iso vastuu käytännön järjestelyistä heti onnettomuuden jälkeen. Hän piti tärkeänä, että kaikille työntekijöille saataisiin vielä samana päivänä tieto tapahtuneesta. Itse hän koki toimineensa kuin kone tässä tilanteessa ja vasta illalla hän itki ja suri työkavereitaan.

Seuraavana päivänä työpaikalle tuli kaksi psykologia työterveyshuollon toimesta ja asiasta pidettiin yhteinen infotilaisuus. Lisäksi koolle kutsuttu hallitus vakuutti työtekijöille toiminnan jatkuvan ja tämä rauhoitti mieliä. Saman viikon perjantaina oli vielä tarjolla halukkaille debriefing eli jälkipuinti-istunto, jossa oli mahdollisuus käydä läpi tapahtunutta ja siihen liittyviä tunnetiloja ryhmässä. Läheisten työkavereiden kuvat ja kynttilät laitettiin surupöydälle, jonka äärellä sai surra ja muistella vainajia.

Krista ja hänen työkaverinsa saivat apua suruunsa ja väsymykseensä vasta kolmantena työpäivänä, kun he itse soittivat työterveyshuoltoon. Tällöin heidät määrättiin heti sairauslomalle ja lisäksi he pääsivät psykologin vastaanotolle. He olisivat toivoneet aikaisemmin ammatillista apua. Välittömät tunteet työkaverin menetyksen jälkeen patoutuivat ja alkoivat sitten kuukausien kuluessa näkyä väsymyksenä ja sairastelukierteinä. Hän jäi kaipaamaan työyhteisönsä yhteistä tilaisuutta käsitellä asiaa ja lupaa surra menetettyä työtoveriaan.

Asiantuntijoiden käytännön työssä tehtyjen havaintojen mukaan suurin apu toipumisessa on siitä, että työnantaja osoittaa välittävänsä työntekijöistään kriisitilanteissa.

toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Raimo Vakkuri