Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
ADHD aikuisella
 

Millaista on elää ADHD-tarkkaavaisuushäiriön kanssa aikuisena? Vieraina tavataan Satu ja Marko Vesikko, jotka kertovat miten heidän arkensa ja avioliittonsa sujuvat Markon tarkkaavaisuushäiriön kanssa.

Neljäkymmentävuotiaalla Markolla todettiin ADHD kolmisen vuotta sitten, kun hän monien vuosien vaikeuksien jälkeen itse hakeutui ADHD-liiton opastamana erikoislääkärin hoitoon.

Suomessa on noin 30 000 tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ADHD:sta kärsivää lasta, aikuisia on noin 200 000. Aikuisista valtaosalla häiriö on diagnosoimaton. ADHD on aivojen välittäjäaineiden toimintahäiriö, jonka vuoksi ADHD:sta kärsivä henkilö ei pysty keskittymään. Lisäksi hän unohtaa helposti asioita, hänen on vaikea säädellä tunteitaan ja hän addiktoituu helposti esimerkiksi tupakkaan, alkoholiin tai shoppailuun ja ylivelkaantuu. Epäkohteliaat töksäyttelyt ja suoraan sanomiset kuuluvat myös asiaan, vaikka ADHD:sta kärsivä ihminen ei haluaisikaan tieten tahtoen loukata ketään.

Marko oli lapsena kiltti ja helppo lapsi eikä hänellä ei ilmennyt ylivilkkautta vaan pikemminkin hänellä oli tapana vaipua omiin maailmoihinsa. Yläasteella Marko ei enää jaksanut paneutua koulunkäyntiin, vaan keksi mieluummin kavereidensa kanssa kepposia, joita pahensi alkoholin käyttö. Ammattikoulu sujui parhaan oppilaan papereilla, ja hän viihtyi maalarin ammatissa. Alkoholi ei ole enää vanhempana houkutellut Markoa, ja hänen ainoa riippuvuutensa on ollut työnarkomania.

Lähes 80 % ADHD:sta kärsivistä ihmisistä on saanut sen perinnöllisenä ominaisuutena vanhemmiltaan. Muun muassa suvussa esiintyvät masennus, oppimisvaikeudet ja päihdeongelmat saattavat viitata mahdollisiin ADHD-kytköksiin. Noin 20 % tapauksista selittyy raskauden tai synnytyksen aikaisilla vaikeuksilla. Myös Markon nuorimmalla 14-vuotiaalla pojalla on todettu ADHD. Laskusuunnassa olleet arvosanat ovat kuitenkin parantuneet, kun hän on saanut apua koulunkäyntiinsä.

Aivotoiminnan häiriö ei vaikuta henkilön älykkyyteen, vaan hän voi olla keskimääräistä lahjakkaampi ja luovempi. ADHD:sta kärsivän vahvuuksia ovat yleensä esimerkiksi työhön paneutuminen ajan kulu unohtaen, viime hetken puserrukset ja itsenäiset ja omaperäiset ratkaisut. Yrittäjyys sopii monille ADHD:sta kärsiville, jos vain innovaatioiden ja ideoiden toteutusta kontrolloi joku muu. Marko totesi viihtyvänsä parhaiten ammatissa, jossa hän saa tehdä ja toteuttaa käsillään välillä omiakin ratkaisuja. Aikaisemmat työnjohto- ja yrittäjäkokemukset ovat kariutuneet talousvaikeuksiin ja henkilökemioiden hankaluuksiin sekä niistä seuranneeseen uupumukseen.

Markon aikaisempi avioliitto ja seurustelusuhteet päättyivät pitkälti hänen yltiöpäisten toimiensa ja jatkuvan unohtelun vuoksi. Avioeron jälkeenkin ex-vaimo kuitenkin piti Markoon tiiviisti yhteyttä ja auttoi arjen askareissa. Lapset he hoitivat yhdessä. Eräänä päivänä Markon elämään käveli Satu, ja siitä alkoi nyt jo vuosia kestänyt liitto. Satu luonnehtii Markoa lempeäksi ja empaattiseksi isäksi, joka huolehtii poikiensa perusasiat kuntoon, vaikka taloudenhoito muuten olisikin vähän hunningolla.

Taloudenhoidossa ja lomakkeiden täyttämisessä ADHD:sta kärsivät ovat usein pulassa. Markon velkoja ja laskuja onkin viimeiset kaksi vuotta hoitanut kunnallinen edunvalvoja. Marko tarvitsee myös esimerkiksi lääkärissäkäyntiin aina saattajan mukaan – muuten asiat, joista piti puhua, saattavat unohtua. Marko luonnehtiikin vaimoaan tietokonetermein omaksi ulkoiseksi kovalevykseen.

Markon ADHD-diagnoosin myötä Satu on ymmärtänyt ja jaksanut paremmin arjen ongelmia. Markon tieto ADHD-häiriöstä lamaannutti, ja sitä seurasi masennus. Kesti yli vuoden ennen kuin hän pääsi henkilökohtaiseen terapiaan. Markon mielestä terapian olisi pitänyt alkaa heti diagnoosin jälkeen lääkityksen ohessa. Lääkettä Marko käyttää päivittäin, jotta keskittyminen uusien käyttäytymismallien opetteluun olisi mahdollista.

Parisuhdeterapiassa lähes kymmenen vuotta naimisissa olleet Satu ja Marko ovat käyneet vuoden verran. Sieltä saatuja työkaluja he soveltavat arkipäiviensä sujumiseen. Pariskunta on pyrkinyt riisumaan kaikki rönsyt elämästään, jotta Marko saisi rauhassa opetella uuden vastuullisemman tavan elää, ja Satu toipuisi omasta uupumuksestaan. Pahin on ohi, ja he uskovat lujasti valoisampaan tulevaisuuteen.


toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Raimo Vakkuri

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätietoja:
www.adhd-liitto.fi
- Anne Lehtokoski: Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus (Tammi)