Kolme neljästä suomalaisesta on ainakin kerran pelannut rahapelejä. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2007 teettämän tutkimuksen mukaan noin 130 000 suomalaisella on ollut viimeisen vuoden aikana ongelmia oman pelaamisensa hallinnassa.

Ongelmapelaajia löytyy kaikista ikäryhmistä sekä miesten että naisten joukosta eikä sosiaalinen statuskaan selitä peliongelmien syntyä. Automaattien ja kasinopelien kohdalla ongelmapelaamisen riski kasvaa nopeammin kuin esimerkiksi raaputusarpoja tai lottoa pelaamalla.

Pakonomainen pelaaminen suisti Anneli Poutiaisen ja Arto Pataman elämän raiteiltaan 1990-luvulla. Peliriippuvaiset pysyttelevät yleensä nimettöminä, mutta Anneli ja Arto ovat halunneet kertoa kokemuksistaan omilla kasvoillaan. Heidän mielestään tätä vakavaa riippuvuutta on jo liian pitkään peitelty ja häpeilty.

Anneli Poutiainen (59 v.) oli keski-ikäinen perheenäiti ja äidinkielenopettaja, kun hän tutustui ruletin pelaamiseen 1990-luvun alussa laivamatkalla. Pelistä tuli hänelle nopeasti pakkomielle, ja hän menetti muutaman vuoden aikana noin miljoona markkaa. Anneli on kirjoittanut peliriippuvuudestaan kirjan Rulettipäiväkirja (Nemo 2008), jossa hän kuvailee pelihimoaan ja pyrkimyksiään päästä irti pelaamisesta.

Arto Patama (55 v.) alkoi pelata jo pikkupoikana pajatsoa, ja nuoruus kului peliautomaattien äärellä. Tappiota tuli vuosien varrella parin miljoonan markan verran. Kun Arto vuonna 1991 pelasi yhden päivän aikana koko 17 000 markan tilinsä, vaimon mitta täyttyi. Arton oli valittava joko pelit tai perhe. Arto valitsi perheen, ja edessä oli muutto Joensuuhun. Myöhemmin Arto perusti paikkakunnalle Nimettömät pelurit -vertaistukiryhmän, jonka vetäjänä hän toimi useita vuosia, ja yhä edelleen hän on yhdistyksen puheenjohtaja.

Ongelmapelaaja on Annelin ja Arton mielestä itsekäs, koska hän ei lopulta pysty ajattelemaan muuta kuin pelaamista. Raha on pelurille vain pelipääomaa eikä muuta elämää varten. Laskut jäävät maksamatta, ihmissuhteet eivät kiinnosta ja töissäkin pelihimoinen ajattelee vain pelaamista. Se on sairaus, joka ei näy naamasta. Anneli koki pelaamisen muuttavan koko hänen persoonansa toiseksi. Salailu, rahan lainaaminen ja pelaaminen täyttivät perheenäidin ja opettajan elämän.

Peliriippuvuutta ei pidetä Annelin ja Arton mielestä sairautena eikä sitä juurikaan heidän kokemustensa mukaan pystytä terveydenhuollon toimin käsittelemään. Vertaistukiryhmissä he ovat saaneet mielestään apua ja ymmärrystä. Nimettömät pelurit -ryhmiä eli GA-ryhmiä toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla. Peliongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel 12-vaiheisessa toipumisohjelmassa.

Anneli ja Arto tunnustavat molemmat, että peliriippuvuus on jäänyt heihin loppuelämäksi. He itse tekevät päivä kerrallaan lupauksen olla pelaamatta. Kriisit, yksinäiset hetket tai yllättävät käänteet saattavat herkästi laukaista pelihimon, vanhan totutun käyttäytymismallin. Anneli pelaa edelleen unissaan kasinolla rulettia. Arto kiertää peliautomaatit kaukaa ja on antanut raha-asioiden hoitamisen sosiaalitoimiston tehtäväksi.

Arpajaislain muutokseen molemmilla on selkeä kanta: Kaikenlainen pelaaminen tulisi kieltää alle 18-vuotiailta. Heidän mielestään peli kuin peli voi koukuttaa pahasti, ja tutkimuksetkin osoittavat, että nuorten ongelmapelaaminen on lisääntynyt huomattavasti.


toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Linda Lappalainen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.nimettomatpelurit.fi
www.peluuri.fi