|
3.10.2000 Skitsofreniapotilaat kärsivät avohoidon riittämättömyydestä Skitsofrenia ei enää ole niin invalidisoiva sairaus kuin mitä takavuosina ajateltiin. Kehittyneemmät lääkkeet ja oireiden ennakointi auttavat potilasta pärjäämään entistä paremmin yhteiskunnassa. Jopa viidesosa potilaista tulee työkykyiseksi. Silti sairaus on edelleenkin hyvin vakava ja jopa peruuttamaton ja traaginen. Sairaus puhkeaa usein parhaassa nuoruudessa, itsenäistymisen kynnyksellä. Ensimmäinen psykoosi vie sairaalahoitoon ja uusien psykoosien riski on suuri. Skitsofreniasta ei täysin parane, mutta riittävä avohoito voi taata paremman elämän laadun. Psykiatrinen sairaanhoito joutui 1990-luvun lamavuosien aikana ahtaalle. Jopa neljäsosa hoidon resursseista vietiin muuhun terveydenhoitoon. Rahassa tämä tarkoittaa neljää miljardia markkaa. Vaikka lama on takana ja optiot sen kun nousevat, ei psykiatriseen sairaanhoitoon vieläkään tunnu löytyvän tarpeeksi rahaa. Tämä merkitsee sitä, että hoitohenkilökunta tekee työtä äärimmäisessä paineessa. Kun potilas pääsee sairastumisen jälkeen pois sairaalasta, hän jää edelleenkin heitteille. Ylilääkäri Reijo Laitinen Nokialta kuvailee tilannetta ahdistavaksi. Henkilökunta tekee työtä äärirajoilla ja silti he eivät pysty tarjoamaan riittävän intensiivistä hoitoa. Sekä potilas että omainen tarvitsisivat paljon enemmän tukea ja neuvoja kuin mitä tällä hetkellä pystytään antamaan. Avohoidon tila johtuu osittain siitä, että kunnat voivat itse määrätä mihin terveydenhoidossa rahansa panevat. Valtio ei enää sanele kuinka paljon esimerkiksi psykiatriseen sairaanhoidon pitäisi kunnassa rahaa saada. Tuntuu siltä, että heikoimmilta on helpointa ottaa. Tampereella päätettiin tehdä tukalassa tilanteessa jotakin konkreettista. Niinpä Tampereen mielenterveyskeskukseen perustettiin kahdentoista hengen kotityöryhmä, joka yrittää käydä kaikkein sairaimpien luona kotona. Heidän potilaansa ovat niitä, jotka eivät pääse tai jaksa tulla mielenterveyskeskuksen vastaanotolle. Aikaisemmin he jäivät oman onnensa varaan. Käytännössä he olivat jatkuvassa sairaalakierteessä. Tampereen esimerkki on vain yritys tehdä todelliselle suurelle ongelmalle jotakin. Ylilääkäri Eila Heikkisen mielestä kysymys on paljolti asenteista. Mihin rahaa halutaan antaa ja nähdäänkö mielenterveystyö tärkeäksi vai ei. Mielen sairaudet ovat edelleenkin sairauksia, joita hävetään. Tosiasiassa kuka tahansa voi sairastua mieleltään. Koko mielenterveystyö tarvitsee kipeästi lisää resursseja. Jos hoidettavana olisivat vain skitsofreniapotilaat, saattaisivat tämänhetkiset rahat riittääkin. Tosiasia kuitenkin on, että masennuspotilaat ja alkoholiongelmaiset täytyy myös hoitaa. Siksi rahaa ja uusia toimintatapoja tarvitaan kipeästi lisää. toimittaja
|
