Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

7.11.2000
Hiusanalyysi

Hiusten sanotaan olevan kantajansa kruunu, mutta hiukset kertovat myös isäntänsä tai emäntänsä terveydentilan. Hiusanalyysin avulla kartoitetaan mm. kaljuuntumisen syitä, joita ovat esim. stressi tai erilaiset allergiat.

Annikki Hagros-Koski aloitti hiusanalyysit Helsingissä 80-luvulla. Kiinnostus hiustutkimukseen lähti oman pään kautta, kun hän alkoi kaljuuntua. Vuosien saatossa ovat Annikkia tutkimuksissa auttaneet mm. lääkärit, kemistit ja ravitsemusterapeutit.

"Hiuksista voidaan nähdä onko ihminen sairas vai terve. Joskaan sairauden syytä ei voida nähdä, mutta hiussolut häiriintyvät välittömästi olipa sairaus sitten nuha-kuume tai vakavampi ja näin ollen jäljet jää hiukseen," sanoo Annikki.

Hiuspohjan häiriöitä voivat aiheuttaa esim. erilaiset allergiat, kuten maitoallergia, joka näkyy olemattomaksi kutistuneena hiusjuurena. Lisäksi hiusongelmien takaa voi löytyä mm. stressi sekä talipunkit, jotka saavat aikaan hiuspohjan tulehduksia ja hiustenlähtöä.

Ongelmiin voidaan vaikuttaa ruokavaliolla (jos kyse maitoallergiasta), rennommalla elämänasenteella (stressin ollessa kyseessä) ja hoitamalla hiuspohjan tulehdukset punkkihäädöllä sekä muilla hoidoilla. Annikin mielestä yksi tehokas konsti hiusongelmiin löytyy turpeesta, jonka hän on todennut lievittävän päänahan tulehduksia. Kirsi Halvarilla alkoivat hiukset uhkaavasti ohentua parisen vuotta sitten. Hiusanalyysi paljasti hänellä olevan maitoallergian ja myös stressi oli tehnyt omat tepposensa. Myöhemmin päästä löytyi vielä talipunkkeja, jotka estivät päänahan tulehduksen paranemisen

Kirsille tehtiin hapanhoitoja, turvehoitoja ja lisäksi talipunkkien häätö. Hiukset alkoivat kasvaa takaisin noin puolessa vuodessa ja nyt kahden vuoden kuluttua ovat Kirsin hiukset terveet, paksut ja kiiltävät.

Hiusanalyysi maksaa 560,-/2 h ja hoidot kustantavat noin 200 mk/kerta.

Lisätietoja:
Annikki Hagros-Koski
Hiusakatemia
Puh. 09 - 6122 7018
www.personal.inet.fi/yritys/hiusakatemia/

e-mail: salon.alexadra@co.inet.fi

toimittaja
TAINA TERVO


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun