Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

10.10.2000
Vauvateam TAYSissa

Perhekriisiin apu viikossa

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on vuoden ajan toiminut vauvatiimi, joka tulee lapsiperheen avuksi silloin, kun perheen omat psyykkiset voimavarat eivät riitä. Kun lähete tulee lastenpsykiatrian perheosastolle, otetaan sieltä heti yhteyttä kotiin ja sovitaan hoidon aloittamisesta perheosastolla.

Vauvan tulo mullistaa aina perhe-elämää - olipa vauva ensimmäinen tai viides. Jokainen vauva on erilainen ja suhde vanhemman ja lapsen välillä ei ole itsestäänselvyys. Joskus mikään ei vain tunnu sujuvan. Vauva ei syö ei nuku ja koko perheen pinna kiristyy. Tilanteeseen saattaa kuulua vielä äidin tai molempien vanhempien masennus. Parisuhde joutuu uuden tulokkaan jälkeen koville.

Vauvatiimin antama apu on hyvin konkreettista. Perhe tulee usein ensin viikon intensiivijaksolle, jonka aikana he käyvät päivittäin perheosastolla terapiassa. Samalla yritetään selvittää, millainen vuorovaikutussuhde lapsella ja vanhemmilla on. Tilanne saattaa olla niin vaikea, että äiti ei edes jaksa puhua lapselleen. Silloin myös lapsen kontaktinotto vanhempaan hiipuu. Vauvasta tulee apaattinen, "näkymätön ninni", joka on hiljaa omissa oloissaan. Tai sitten vauva huutaa koko ajan.

Konkreettinen kodinhoitoapu on myös tärkeä perheen auttamiseksi takaisin jaloilleen. Se että joku käy tekemässä ne kotityöt mitä perheessä ei jakseta tehdä, on iso apu koko perheen jaksamiselle. Intensiivijakson jälkeen tehdään perheeseen kotikäyntejä niin kauan kuin se on tarpeellista. Myös perhe käy ikään kuin jälkitarkastuksessa esimerkiksi puolen vuoden kuluttua, jolloin yhdessä vielä pohditaan, onko kaikki edelleen niin kuin pitää.

Lapsen itkuisuus ei aina merkitse sitä että perheessä olisi suuri kriisi. Silti se varmasti vaikuttaa koko perheen suhteisiin. Vauvatiimin vetäjistä on tärkeää puuttua mahdollisimman nopeasti tilanteeseen. Hoitomaton vaikea tilanne perheessä syystä tai toisesta saattaa vaikuttaa lapsen myöhempään tunne-elämän ja psyykeen kehitykseen.

Vauvatiimin kokemukset ovat hyvät. Kun kriisivyyhteä aletaan pikkuhiljaa purkaa, myös vauvan olemus muuttuu avoimemmaksi. Vauvaperheen kannattaa muistaa, että vaikeimmallakin hetkellä on ollut myös hyviä hetkiä. Vanhempien ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, sillä apuun hakeutunut perhe ei ole saanut peruuttamattomia vahinkoja aikaan lapsen elämässä.

Akuutissa oman perheensä tarinan kertoo Päivi. Heidän selviytymisensä oli loppujen lopuksi pienestä kiinni. Tällä hetkellä heillä on kolme lasta, joista pienin on muutaman kuukauden ikäinen. Päivin mielestä he nyt ovat entistä vahvempia,. vaikka ilman ajoissa saatua apua eivät ehkä enää olisi edes kokonainen perhe.

toimittaja
MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun