Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

11.1.2000
Syöpäsolun nälkäkuolema

SYÖPÄSOLUN NÄLKÄKUOLEMA

Syövän hoito on kehittynyt huimaa vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suuri osa syövistä saadaan nykyisillä hoidoilla kuriin, vaikka itse tauti ei kokonaan paranisikaan. Parhaiten hoidon teho näkyy eloonjäämistilastoissa. Taistelua syöpää vastaan käydään koko ajan sekä valistuksen että tutkimuksen keinoin. Jotta syöpä kehittyy tarvitaan soluissa geenimutaatio - yleensä useamassa geenissä samanaikaisesti. Mutaation laukaisijana ovat useimmiten ulkoiset tekijät: liiallinen auringonotto, tupakointi, epäterveellinen ruoka tai ympäristömyrkyt. Valistuksen keinoin saadaan jotain aikaiseksi, mutta se ei yksin riitä silloin kun syöpä kaikesta huolimatta kehittyy. Uusin tutkimustulos syövän synnystä liittyy sen kasvutapaan. On huomattu, että syöpäsolu kykenee kasvamaan vain 2 mm ilman apua. Tässä vaiheessa se kutsuu apuun ympärillään olevan terveen verisuoniston. Syöpäsolun pinnalla oleva valkuaisaine sopii kuin avain lukkoon verisuoniston pintasolujen reseptorien kanssa. Kun tämä viesti menee perille alkavat ympäristön verisuonet kasvaa syöpäkasvaimen sisälle. Näin syöpä varmistaa oman hapen ja ravinnonsaantinsa - ja elämänsä. Juuri tähän vaiheeseen tutkijat haluavat nyt puuttua. Miten voitaisiin estää verisuonten kasvu kasvaimelle ja aiheuttaa sille nälkäkuolema. Tällä hetkellä Suomessa tutkimus on vielä solutasolla. Amerikassa ollaan jo pitemmällä. Potilailla kokeillaan lääkettä, joka estää verisuonten kasvun. Suomeen lääkekokeilut tulevat vasta siinä vaiheessa, kun Amerikan tulokset ovat valmiit ja turvalliset lääkehoidon aloittamiseen. Aikaa tähän kulunee alle viisi vuotta. Suomessa syöpäsolun nälkäkuolemaa tutkitaan Helsingin yliopiston Haartman Instituutissa professori Kari Alitalon johdolla. Akuutissa asiasta kertoo tutkijaprofessori Tomi Mäkelä.

Toimittaja MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun