Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

15.2.2000
Taittovirheleikkaukset

Taittovirheleikkauksille laaditaan hoito-ohjeet ja eettiset normistot "Tietävätkö potilaat, mihin ovat menossa?"
Taittovirheleikkausten buumi valloittaa Suomea kulovalkean tavoin. Kukaan ei tiedä varmasti, paljonko leikkauksia on tehty, sillä viranomaiset eivät pidä niitä rekisteriä. Villeimpien arvioiden mukaan niitä saattaa olla kymmeniä tuhansia, sanoo Oulun yliopistosairaalan silmäklinikan erikoislääkäri Terho Latvala. Viimeisen vuoden aikana homma on räjähtänyt käsiin, silmälääkäri Pirkko Lumme oululaisesta silmäklinikka Laser-Poruksesta kertoo. Alalla vallitsee ankara kilpailu, jonka tuoksinassa asiakkaita houkutellaan leikkauksiin jopa kyseenalaisin keinoin, kuten tarjoamalla molempien silmien operointia yhden hinnalla. Tämä ei kuulu lääketieteeseen. Eihän voida sanoa, että saat esimerkiksi sappikivetkin puoleen hintaan, jos leikkautat ne kuukauden sisällä, Pirkko Lumme huomauttaa. Hän myöntää, että kilvan takana on rahastus "mitä suurimmassa määrin". Hintakilpailu on alalla kovaa, Lumme sanoo. Tilanteeseen on tulossa muutoksia, sillä Suomen silmälääkäriyhdistys ja lääkäriseura Duodecim ovat heränneet vaatimaan taittovirhekirurgia-alalle hoito-ohjeita. Hoito-ohjeet on tarkoitus saada voimaan jo tämän vuoden aikana. Erikoislääkäri Terho Latvalan vetämän työryhmän tarkoitus on myös laatia alalle eettiset normistot. Tällä halutaan nostaa profiilia ja korostaa sitä, että kyseessä on kirurgin tekemä toimenpide ja herättää keskustelua laadusta, joka näissä leikkauksissa on hirveän tärkeätä, Latvala huomauttaa. Potilasvahinkolautakunnalle on vuodesta 1996 lähtien tehty 10-20 valitusta taittovirheleikkauksista. Niistä kolmetoista tapausta on ratkaistu. Yleisin syy ilmoituksiin on ollut, että leikkauksella ei ole saavutettu haluttua näöntarkkuutta tai asiakas ei ole päässytkään eroon silmälaseistaan. Korvattaviksi vahingoiksi on katsottu mm. tapauksia, joissa huonon lopputuloksen syynä on ollut leikkauslaitteiston virheellinen säätö tai käyttö. Latvala muistuttaa, että taittovirheleikkauksen perussääntö on: ennen kuin päätät luopua silmälaseistasi, harkitse asiaa pitkään ja hartaasti. Erikoislääkäri Latvalan mukaan taittovirhekirurgia on "vähän sama kuin jokin internet, josta on tietoa runsaasti mutta sitä pitää käyttää". Leikkaus ei myöskään sovi kaikille. Sen esteenä on mm. ikä. Olen huolestunut siitä, että jos esimerkiksi 18-20-vuotias nuori menee mitättömällä harkinnalla leikkaukseen oikeastaan tietämättä, mihin on menossa, hän sanoo. Kyseessä ei ole mikään piilolinssi tai jokin peruttava toimenpide, vaan silmäleikkaus, jolla peruuttamattomasti kajotaan silmään, Latvala tähdentää. Samaa mieltä on myös oululainen yksityispraktiikkaa harjoittava silmälääkäri. Minäkin olen joutunut käännyttämään useamman potilaan pois, koska leikkauksessa ei ole näissä tapauksissa ollut mitään järkeä. Muuten ei tule tyytyväisiä potilaita, eikä lääkärilläkään ole sen jälkeen hyvä omatunto, silmälääkäri Pirkko Lumme huomauttaa.

Toimittaja: SEPPO KORHONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun