Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

15.2.2000
Vaarivaara liikenteessä

IKÄAUTOILIJAT RISKI LIIKENTEESSÄ

Ikäautoilijoita 10 vuoden kuluttua yli puoli miljoonaa Suomen teillä ajelee tällä hetkellä noin 260 000 yli 65-vuotiasta autoilijaa. Määrä kasvaa samalla kuin koko väestö ikääntyy huimaa vauhtia, niin että kymmenen vuoden kuluttua vaareja ja myös mummoja on liikenteessä yli puoli miljoonaa. Onko vaari pian vaara muille yleensä nuoremmille autoilijoille? Liikenneturvan mukaan näin ei ole. Päinvastoin vaari on keskivertoautoilijaa parempi kuski, joka ei turhia hötkyile.
- Hänellä ei ole enää näyttämisen tarvetta, sanoo Liikenneturvan Oulun aluetoimiston koulutusohjaaja Eero Kalmakoski.
Kiiminkiläinen 84-vuotias Vilho Koskela on autoillut jo vuosikymmeniä, sillä hänellä on ollut ajokortti sotavuosista lähtien. Ensimmäisen korttinsa Vilho sai myrskyisissä olosuhteissa: taisteluissa Uhtuan suunnalla. Taistelujen melskeissä Vilhoa kohtasi myös ensimmäinen liikenneonnettomuus, kun hän ajoi armeijan auton ojaan. Syynä oli saksalaisen sotilaspartion kaahailu sota-ajan soratiellä. Ojaanajo oli loppujen lopuksi Vilhon onneksi: saksalaissotilaat joutuivat venäläisten väijytykseen.
- Toinen miehistä kuoli, Vilho muistelee.
Sota-ajan tieltä suistuminen onkin ainoa Vilholle sattunut liikenneturma.
- Yhtään kolaria en ole ajanut. Hyvin on mennyt, Vilho naureskelee tyytyväisenä.
Kaikilla vanhuksilla ei mene yhtä hyvin. Ikääntyminen tuo mukanaan mm. reaktioiden hidastumista. Myös erilaiset sairaudet ja lääkkeet ovat omiaan vaikeuttamaan ajamista.

Isältä kortti pois

Ylikonstaapeli Jyrki Haapala Liikkuvasta poliisista on työssään nähnyt monenlaisia tapauksia tien päällä.
- Siellä on ollut mm. diabetespotilaita, auto keskellä tietä, melko hervottomassa kunnossa. Joillakin eivät ole jalat pelanneet enää lainkaan, vaikka ne ovat olleet polkimilla, hän kertoo.
Erityisen konkreettisesti Haapala joutui ikääntymisen mukanaan tuomien ongelmien kanssa tekemisiin oman isänsä vuoksi.
- Nyt jo haudassa oleva isäni ajoi autoa vielä yli kahdeksankymppisenä. Sitten hänen terveytensä romahti niin, että minä jouduin ottamaan häneltä ajokortin pois, Jyrki Haapala kertoo.
Haapala vaatiikin tällaisten tapausten ennalta ehkäisemiseksi lääkärien vaitiolovelvollisuuden murtamista. Lääkärit olisi velvoitettava ottamaan yhteys ajokorttiviranomaiseen heti, kun heidän potilaidensa, autoilevien ikäihmisten terveystila, on siinä jamassa, että hän on vaaraksi paitsi itselleen myös muille.

Vaarikortti kauppareissuille

Poliisi kannattaa erityisen rajoitetun ajokortin käyttöönottoa Suomessa. Ns. vaarikortti on käytössä mm. Kanadassa ja muutamassa EU-maassakin, esim. Italiassa. Kortin turvin vanhus voi ajaa autolla tuttuja ennalta määrättyjä reittejä pitkin, kuten kodista kauppaan, pankkiin ja takaisin. Vaarikorttia on esittänyt Ajoneuvohallintokeskus, mutta liikenneministeriössä asiaa ei ole erityisemmin valmisteltu. Myös Koskelan Ville kannattaa vaarikorttia.
- Kyllä se olisi hyvä asia, tänä vuonna 85 vuotta täyttävä teräsvaari sanoo.
Kauanko Ville aikoo vielä autoilla?
- No, sehän riippuu lääkäristä, hän naurahtaa.

Toimittaja: SEPPO KORHONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun