Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

18.4.2000
Milloin on oikea aika tulla äidiksi?

TV 2:n perheviikolla helmikuussa Akuutissa alkoi kolmiosainen sarja äitiydestä. Juttusarjassa kolme eri ikäistä tulevaa äitiä pohtii sitä, milloin oikeastaan on oikea aika tulla äidiksi. Vai kasvaako heistä ikäerostaan huolimatta jokainen samaan tahtiin tulevaan äitiyteen? Nyt nähtävässä toisessa osassa Tiinan ( 17v ), Anna-Kaisan ( 24 ) ja Sirkun ( 37) raskaudet ovat edenneet jo niin paljon, että kaikkien olo tuntuu enemmän tai vähemmän kömpelöltä. Sirkun eniten, sillä hänen masussaan onkin kaksi tyttöä tai poikaa. Miten äidit kokevat että hedän raskauteensa suhtaudutaan? Ja onko sillä merkitystä, miten lähimmäiset ottavat vastaan tiedon tulevasta perheenlisäyksestä? Myös pohdinnat siitä, onko tuleva vauva terve, nousee tässä jaksossa esille. Terve lapsi ei aina ole itsestään selvyys. Mitä riskejä kuuluu siihen jos äiti on kovin nuori? Tiinan mukana käymme ultraäänitutkimuksessa tarkistamassa, onko kaikki hyvin. Riski pieneen vauvaan ja raskausmyrkytykseen on nuorella äidillä suurempi kuin muilla. Myös tuleva synnytys pohdituttaa tässä jaksossa. Sarjan kolmas osa, jossa jo pienet tulokkaat ovat syntyneet, nähdään toukokuussa.

Toimittaja: MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun