Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

19.12.2000
Harmaakaihileikkaus

Harmaakaihi on salakavala sairaus

Leikkausjonot kasvussa
Silmän linssin sumentuminen eli harmaakaihi on salakavala tauti. Pääasiassa iäkkäiden ihmisten vaiva voi pahimmassa tapauksessa viedä näön kokonaan.

Suomessa harmaakaihileikkauksiin jonottavien määrät ovat kasvussa. Viime vuonna 21 sairaanhoitopiirissä leikkaukseen jonotti yli 23 000 potilasta, tänä vuonna jonossa oli elo-syyskuun vaihteessa jo yli 24 000 potilasta.

Oulun yliopistosairaalaan kaihileikkausta jonotti vuosi sitten 270 potilasta, mutta elo-syyskuun vaihteessa määrä oli peräti 923 potilasta eli 653 enemmän kuin viime vuonna.

Syynä on kahden kaihikirurgin lähtö muualle. Oulun yliopiston silmäklinikkaan jäi kolme kirurgia.

Erikoislääkäri Pekka Virtasen mukaan yksi lähdön syy oli palkka, vaikka se ei hänen mielestään voi olla yksinomainen syy. - Minä pidän tärkeänä työssäni sitä, että saa suunnitella oman työnsä sellaiseksi, että se palkitsee, ei pelkästään rahallisesti, vaan myös potilaiden antamalla palautteella, Virtanen huomauttaa. Virtanen arvioi, että Suomessa tehdään tänä vuonna 40 000 harmaakaihileikkausta, joka on maailman huippulukuja. Toisella sijalla on Ruotsi ja kolmantena Yhdysvallat. Harmaakaihileikkaukseen joutuu jonottamaan jopa kaksi vuotta.

Lehdestä näki enää otsikot

Iiläinen 73-vuotias Hanna Sassi pääsi leikkaukseen suhteellisen nopeasti, vain muutaman kuukauden odotuksella.

Sassin harmaakaihi yllätti pari vuotta sitten, kun hän ei enää tunnistanut kadulla vastaan tulleita tuttavia. Sanomalehden lukeminen alkoi myös tuottaa vaikeuksia; lehdestä erotti enää otsikot. Harmaakaihi iski vain yhteen silmään, sillä Hanna Sassin toinen silmä on lasisilmä. Lasisilmä oli seurausta lapsuudenajan leikeistä, kun leikkikaveri iski Hannaa jäisellä lapasella silmään. - Se toimii ihan hyvin muuta kuin ettei sillä näe, hän nauraa.

Hanna Sassin harmaakaihin poisto on nopea toimenpide. Leikkauksessa samentunut linssi vaihdetaan uuteen tekemällä silmän pintaan pieni haava, jonka kautta samentunut mykiö hiotaan pois pienellä neulalla, ja tilalle laitetaan uusi, muovinen mykiö. Erikoislääkäri Virtasen mukaan kaihileikkauksen tulokset ovat hyviä. - Riski, että näkö huononisi leikkauksessa, on viisi tuhannesta, hän sanoo.

Hanna Sassin elämänlaatu koheni leikkauksen jälkeen välittömästi. - Minähän näen yllättävän hyvin. Nyt näkee tututkin, jos sattuvat tulemaan vastaan, hän nauroi onnellisena. uilla asia julkistettiin tänä syksynä.

Entsyymin kehittelyyn kuluu vielä muutama kuukausi. Tutkijat haluavat, että syanidilla saadaan syöpäsolut kuolemaan 100% :sti. Aikaa siihen, että uusi lääke tulee tästä menetelmästä potilaskäyttöön, kuluu tohtori Deonarainin mukaan vielä kymmenkunta vuotta. Saattaa siis olla, että tulevaisuuden sukupolvet säästyvät syövän hoidoissa raskailta sädetys- ja solumyrkkyhoidoilta ja tilalla on täsmälääke, joka perustuu luonnon omiin keinoihin.

toimittaja SEPPO KORHONEN


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun