Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

25.1.2000
Kantasolu

KANTASOLUISTA IHMISEN VARAOSIA?

Kehitysbiologit ovat tenheet jo vuosia töitä ihmisen solujen toiminnan ja erilaistumisen salaisuuden ymmärtämiseksi. Miten elimet kehittyvät ja millaisia viestejä solut lähettävät toisilleen? Tutkimuksen uusin löytö ja läpimurto on kantasoluissa. Hiiren kantasoluja on tutkittu Suomessakin jo parikymmentä vuotta. Hiiristä on tehty kantasolujen avulla geenimuunteluilla uusia yksilöitä, joita on käytetty hyväksi lääketieteellisissä tutkimuksisssa. Uutta on se, että viimeisen vuoden aikana on keksitty, missä ihmisen kantasolut sijaitsevat ja mitä niistä voidaan tehdä. Tutkijoita hämmästyttänyt löytö on siinä, että samoista ihmisen kantasoluista muodostuu eri kudosta vain erilaistumisviestiä vaihtamalla. Aivosoluista voi syntyäkin verisoluja ja päinvastoin. Kantasolu on kaiken alku. Kehittyvässä alkiossa ovat sen rakkulavaiheessa kaikki solut kantasoluja. Niistä muodostuvat syntyvän lapsen kaikki elimet. Amerikassa on löydetty tapa kasvattaa alkion soluja hyväksi käyttämällä kehon ulkopuolella kantasolulinjoja. Näistä solulinjoista osataan kasvattaa uutta kudosta. Jo nyt USA:ssa valmistetaan myyntiin ihmisen ihoa, joka on tehty kantasoluja hyväksi käyttämällä. Kun soluja manipuloidaan, herätttää se aina myös eettisiä intohimoja. Varsinkin kun käytetään hyväksi ihmisen alkioita tai munasoluja. Suomessa lakisäädökset estävät vielä ihmisen alkioiden käytön, mutta Amerikassa on koettu jo myös tutkimustyön vastarintaa eettisiin ongelmiin vedoten. Tutkijoilla on tulevaisuudesta suuret odotukset. Arvellaan, että jo muutamien vuosien kuluttua on mahdollista kasvattaa myös ihmiselle mitä uutta kudosta tahansa vaurioiutuneen kudoksen tilalle. Alzheimerintaudin tuhoamat aivosolut voidaankin ehkä tulevaisuudessa vaihtaa uusiin terveisiin soluihin. Akuutin asiantuntijana on viime syksynä arvostetulla lääketieteen palkinnolla tunnustuksen saanut suomalainen tutkija Irma Thesleff Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista. Hänen johtamansa ryhmä tutkii muun muassa, millä viesteillä kantasoluista kehittyy hiirelle uutta ihoa ja luuta.

toimittaja MAARIT VIRKKULA


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun