Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

29.2.2000
Lasten myrkytykset

Lasten lääkemyrkytyksistä tulee eniten kyselyjä

Myrkytystietokeskukseen tulee vuosittain runsaat 26 000 hätäpuhelua, joista yli puolet koskee alle 6-vuotiaita. Ikäryhmästä eniten tiedusteluja tulee 1-2 -vuotiaista, jotka tutustuvat suun kautta ympäristöönsä. Lasten myrkytyskuolemia ei sentään ole tapahtunut vuosiin. -Lääkkeet ja lääkkeenomaiset valmisteet, kasvit ja kodin kemikaalit ovat tiedustelujen kärjessä, sanoo ensi vuonna 40 vuotta toimineen HYKS:n Myrkytystietokeskuksen johtaja, erikoislääkäri Kalle Hoppu. Näitä kaikkia on kotona helposti saatavilla. Lääkkeenomaisia tuotteita ei mielletä lapsille vaarallisiksi ja usein niitä säilytetään miten sattuu. Harvassa kodissa on kunnon lääkekaappia, eivätkä kaikki pilleripurkit sinne edes mahdu. Etenkin rautaa sisältävät monivitamiinivalmisteet ovat pikkulapsille vaarallisia. -Rauta on sinänsä aika toksinen aine, se imeytyy hyvin ja aiheuttaa vaikeita myrkytyksiä kohtuullisen pieninä annoksina, Hoppu varoittaa.

Tärkeintä on toimia rauhallisesti

Tavallisista kasveista tulee Myrkytystietokeskukseen runsaasti soittoja, lähes yhtä paljon kuin lääkkeistä, vaikka kasvin maistelu harvoin johtaa myrkytykseen. Kodin vaarallisista kemikaaleista suurin osa on pakattu turvapaukkauksiin, mutta markkinoille on tullut uusia, lapsia houkuttelevia pesuainetabletteja. Jos vahinko sattuu, tärkeintä on toimia rauhallisesti. -Jos lapsella on jotain suussa niin se täytyy toki poistaa sieltä, mutta ei kannata sillä tavalla hosua, että lapsi hädissään nielaisee suussa olevan aineen, jota alun perin ei ehkä ollut tarkoituskaan nielaista. Seuraavaksi pitäisi yrittää selvittää, mistä valmisteesta on kyse ja minkä verran lapsi on sitä nauttinut. Se ei välttämättä ole helppoa, kun on kyse pienestä lapsesta. Näitä tietoja kuitenkin kysytään, kun soittaa Myrkytystietokeskukseen (09) 471 977, josta saa neuvoja vuorokauden ympäri.

Lääkehiiltä oksetuksen sijasta

Jos myrkytystapaus vaatii hoitoa, nykyisin suositellaan lääkehiilivalmisteen käyttöä oksetuksen sijasta. Lääkehiiltä saa apteekista valmiiksi jauhettuna tai tabletteina, ilman reseptiä. Kymmenkiloiselle lapselle hiiltä annetaan 10g ja se voidaan sekoittaa veteen tai vähäiseen määrään esimerkiksi jogurttia. -Lääkehiili on korvannut oksetuksen ensisijaisena ensiapukeinona, koska se sitoo lähes kaikkia aineita ja vaikuttaa välittömästi myös siihen osaan myrkyllistä ainetta, jota ei oksetuksella ulos saataisi. Lääkehiili ei kuitenkaan tehoa rautaa sisältäviin valmisteisiin, syövyttäviin aineisiin eikä alkoholimyrkytykseen. Niiden hoito edellyttää yleensä sairaalareissua. Lääkehiiltä ei myöskään pidä antaa opetusmielessä, ikään kuin pelotteena vastaisen varalle. -Lapsi ei kyllä siitä opi siitä muuta kuin sen, että seuraavalla kerralla, jos tosi on kysymyksessä, vastustelee entistä enemmän tarpeellisiakin hoitotoimenpiteitä./.

Toimittaja: MIKKO JUNES


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun