Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
2.10.2001
Kun lapsi sairastuu syöpään

Suomessa sairastuu vuosittain noin 150 lasta johonkin syöpätautiin. Lasten yleisin syöpätauti on leukemia, johon Suomessa sairastuu noin 50 lasta vuosittain. Aivokasvaimia todetaan Suomessa noin 30 lapsella vuosittain. Imukudoksen kasvaimet eli lymfoomat ovat myös yleisiä. Lapsuusiän syöpäpotilaan ennuste on hyvä. Yli kaksi kolmasosaa lapsista paranee sairaudestaan. Hoidot ovat kuitenkin raskaita lapselle itselleen sekä myös hänen perheelleen. Entistä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, miten lapsena sairastettu vakava tauti vaikuttaa aikuisuuteen.

Syöpä on koko perheen sairaus

Lapsuusiän syöpätautien hyvästä ennusteesta huolimatta pahanlaatuinen sairaus aiheuttaa aina perheessä voimakkaan järkytyksen. Sairauden hoitoon kuluvat vuodet ovat pelon ja epävarmuuden täyttämiä. Ne vaikuttavat jokaisen perheenjäsenen elämänlaatuun. Lapsisyöpäpotilasperheille tarjotaankin sopeutumisvalmennuskursseja, joissa tavataan muita samassa tilanteessa olevia perheitä, saadaan lisää tietoa ja rentoudutaan yhdessä. Avoin sairautta koskeva keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa on yksi keino vähentää ahdistusta ja tieto katkoo pelolta selkärankaa.

Lääkitys tehoaa, huomio sivuvaikutuksiin

Lasten syöpäkasvaimet eroavat monessa suhteessa aikuisten syöpätaudeista. Aikuisten tavallisimmat syövät ovat ns. karsinoomia eli lähinnä rauhaskudoksista lähtöisin olevia syöpätauteja. Lapsilla sen sijaan yleisimpiä ovat tukikudoksesta lähtöisin olevan sarkoomat tai sikiökautisista kudoksista lähtöisin olevat blastoomat. Tärkeä ero on myös se, että syöpälääkkeillä on mahdollista saada parempi hoitotulos, kun kyse on lasten kasvaimista. Useat lasten kasvaimet ovat ainakin periaatteessa parannettavissa lääkehoidolla. Lasten syöpätautien hoidossa tarvitaan kuitenkin kirurgiaa, sädehoitoa ja lääkehoitoa. Eri syöpätyypeissä voivat hoitojen suhteelliset osuudet vaihdella, mutta yleensä kaikkia kolmea hoitomuotoa tarvitaan. Kun hoidettavana on lapsen kasvava elimistö, hoitojen sivuvaikutuksiin kiinnitetään huomiota eri tavalla kuin aikuisten syöpätautien hoidossa.

Sivuvaikutukset pakko hyväksyä hoidon onnistumisen vuoksi

Syöpälääkkeisiin liittyy huomattavan paljon sivuvaikutuksia, jotka on pakko hyväksyä hoidon onnistumisen vuoksi.
Yleisimpiä lasten syöpätautien hoitoon liittyviä välittömiä sivuvaikutuksia ovat pahoinvointi, ruokahalun huononeminen, anemia, hiustenlähtö ja muut ulkonäkömuutokset. Kaikki solunsalpaajalääkkeet aiheuttavat veriarvojen huononemista. Tämä perustuu siihen, että syöpälääkkeet vaikuttavat myös luuytimeen, joka tuottaa kaikkia verisoluja eli punaisia ja valkoisia verisoluja ja verihiutaleita. Erityyppisten valkeiden verisolujen väheneminen aiheuttaa selvästi lisääntyneen riskin sairastua bakteerien, virusten aiheuttamiin tulehdustauteihin. Monet varsin viattomat virustaudit, kuten tavalliset flunssat, saattavat syöpää sairastavalla lapsella on erittäin hankalia, minkä takia perheiden on oltava erityisen varovaisia ja vältettävä flunssaisia ihmisiä.
Lapsen kannalta syövän hoitoon liittyy monia epämiellyttäviä tekijöitä. Erilaiset pistokset ja muut kivuliaat toimenpiteet ja toisaalta hoidon sivuvaikutukset ovat merkittävä stressitekijä lapselle ja myös vanhemmille, jotka tuntevat avuttomuutta katsellessaan lapsensa kärsimyksiä.

Miten parantunut lapsi selviää aikuisena?

Syövänhoito sijainnista, potilaan iästä ja hoitoon liittyvistä tekijöistä riippuen syövän hoito voi aiheuttaa myös pitkäaikaisvaikutuksia. Ensinnäkin syöpähoidot voivat vaikuttaa lapsen kasvuun, koska kaikki nykyiset syöpälääkkeet vaikuttavat elimistön kaikkiin soluihin, jotka jakautuvat nopeasti. Toiseksi viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan jotkut syöpähoidot alentavat lapsuudessa syöpää sarastaneiden henkilöiden hedelmällisyyttä. Kolmanneksi kallon alueelle annettu sädehoito ja tietyt sytostaattiyhdistelmät saattavat aiheuttaa jonkinasteisia keskushermostovaurioita, joiden seurauksena lapsilla voi myöhemmin esiintyä oppimisvaikeuksia. Ehkä kaikkein pelottavin syöpähoitoihin liittyvä pitkäaikaisvaikutus on kuitenkin uuden syövän lisääntynyt riski. Pohjoismaissa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsuudessaan syövän sairastaneilla henkilöillä on jonkin verran lisääntynyt riski sairastua myöhemmin uuteen syöpään.

Mitä tulevaisuus tuo?

Lasten syöpätautien ennuste on viime vuosien aikana parantunut erittäin paljon. Eri tautien ennuste vaihtelee tavattoman paljon, mutta kokonaisuutena voidaan sanoa, että yli kaksi kolmasosaa kaikista syöpään sairastuneista lapsista paranee taudistaan.
Paranemisen jälkeen odotettavissa oleva pitkä elinikä ja toisaalta lasten syöpätautien hyvä ennuste aiheuttavat sen, että lähivuosina ollaan tilanteessa, jossa neljä tuhannesta aikuisesta on sairastanut lapsuudessaan jonkin syöpätaudin. Tämä suuri luku korostaa lasten syöpähoidon tärkeyttä. Tällä hetkellä pyritään tietysti ennen kaikkea kehittämään uusia hoitomuotoja, jotta yhä useampi lapsisyöpäpotilas pystytään parantamaan. Toinen tärkeä päämäärä lasten syöpätautien hoidossa on sivuvaikutusten ja ennen kaikkea pitkäaikaisten sivuvaikutusten vähentäminen, jotta syövästä toipunut lapsi pystyy täysin normaaliin elämään aikuisiässä.

Toimittaja
TIIA VÄRE

www.cancer.fi


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun