Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto

3.4.2001
Petó-kuntoutus Suomeen

Unkarilainen Andreas Petó alkoi 1940-luvulla kehittää uudenlaista kuntoutusmenetelmää vaikeavammaisille lapsille. Uudessa kuntoutuksessa oli hänen mielestään tärkeää ottaa lapsi kokonaisvaltaisesti huomioon. Hän oivalsi, että jokainen lapsen kanssa eletty tilanne voi olla terapeuttinen, jos se organisoidaan oikein.
 
Tällä hetkellä Petó-instituutteja on paitsi Unkarissa myös Englannissa ja Ruotsissa. Myös Suomessa tämä menetelmä on tuttu. Sitä ei vain ole vielä hyväksytty ns. viralliseksi kuntoutukseksi. Siksi meillä Kela ei anna kunotutujille korvausta kursseista vaan kustannukset jäävät itselle.
 
Fysioterapeutti Sirkku Paljakka-Parkkila tutustui Petó-menetelmään 1990-luvun puolivälissä. Hän on kurssittanut itsensä ja ryhmässä työskentelevät terapeutit Englannissa. Hän näkee Petó-kuntoutksessa uuden mahdollisuuden auttaa vaikeavammasia lapsia selviytymään arkielämästään paremmin.
 
Normaalisti kuntoutus jää muutamana kertaan viikossa ja alle tuntiin kerrallaan. Petó-kuntoutuksessa uskotaan, että työtä täytyy tehdä lujasti, jotta saadaan tuloksia. Sirkku Paljakka-Parkkilan kolmen viikon kursilla töitä tehdään alle kuusivuotiaittenkin kanssa joka päivä kolme tuntia yhteen menoon. Lapset eivät näytä kyllästyneiltä tai väsyneiltä. Uusien taitojen oppiminen antaa motivaatiota niin lapsille kuin vanhemmillekin.
 
Petó-kuntoutuksessa vammaa ei nähdä ongelmana vaan mahdollisuutena. Oivalluksen kautta myös vammaisella lapsella on mahdollisuus kehittyä, kun harjoitus on määrätietoista. Jo se että lapsi saa sormensa auki ja kykenee tarttumaan, auttaa häntä tulevassa elämässä. Lapsia kehutaan ja kiitetään joka välissä, negatiivista palautetta ei anneta lainkaan. 
 
Lahdessa pidetään tämän vuoden aikana viisi kuntotusjaksoa vaikeavammasille lapsille. Kuntoutuksesta tehdään tutkimusta Jyväskylän yliopistoon. Sitä kautta yritetään todistaa myös päättäjille, että tässä on kuntoutus, joka ansaitsee yhteiskunnan tuen.
 
Haastateltavat
Aranka Horvath
Petó-instituutti
Unkari 
 
Sirkku Paljakka-Parkkila
Lahden Fysteam Oy 
040-562 1694 tai 03-885 8600 


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun