Etusivulle
Toimitus
Historia
Arkisto
Linkit

Arkisto
4.12.2001
Nettihoitajapalvelu Rovaniemellä

Suomen ensimmäinen virtuaaliterveyskeskus aloittaa Rovaniemen maalaiskunnassa

Rovaniemen maalaiskunnassa otetaan käyttöön Suomen ensimmäinen virtuaaliterveyskeskus. Kyseessä on internetin kautta toimiva kaksiosainen tieto-, neuvonta- ja palvelujärjestelmä. Palvelun tavoitteena on sekä helpottaa hoitohenkilökunnan työtä että säästää potilaan vaivannäköä ja rahaa.

Virtuaaliterveyskeskuksen sivuilta löytyy tietoa kunnan terveyspalveluista ja itsehoito-ohjeita tavallisimpiin vaivoihin, kuten flussaan tai pieniin nirhamiin. Lisäksi potilas voi internetin avulla tutustua etukäteen tuleviin tutkimus-ja hoitotoimenpiteisiin. Palvelun merkittävintä antia edustaa niin kutsuttu verkkohoitajan vastauspalvelu, johon asukkaat voivat lähettää terveyttään koskevia kysymyksiä sähköpostitse. Nettihoitajapalvelu on yleistä neuvontaa ja opastusta ja kysymykset voivat koskea esimerkiksi pieniä infektiotauteja, rokotuksia jne. Potilas voi myös esimerkiksi suorittaa verenpainemittauksen kotona ja lähettää tiedot sähköpostitse asiantuntijalle, joka määrittelee hoidontarpeen. Sairaalan päässä potilaiden kysymyksiin vastaavat terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat sekä tarvittaessa lääkärit ja muut asiantuntijat. Kysymyksiä verkkohoitajalle voi lähettää myös viikonloppuisin ja vastaus saapuu vuorokauden kuluttua. Verkkohoitajapalvelun tarkoituksena on ennen kaikkea vähentää ns. pieniä vaivoja koskevien puhelinsoittojen määrää ja näin purkaa pahoin ruuhkautunutta terveyskeskuksen ajanvarausta ja päivystystä. Myös potilaalle virtuaaliterveyskeskuksen käyttö tulee tavanomaista puhelinneuvontaa edullisemmaksi.

Puhdasta sattumaa ei ole se, että virtuaaliterveyskeskus aloittaa Rovaniemen maalaiskunnassa. Kunnassa on nimittäin jo usean vuoden ajan kokeiltu erilaisia telelääketieteen sovellutuksia. Käytössä ovat olleet pitkään mm. sähköinen sairaskertomus, erilaiset videokonsultaatioyhteydet sekä etäkonsultaatioyhteydet mm. päivystyksen ja ambulanssin välillä. Telelääketieteeseen on jouduttu turvautumaan Rovaniemen maalaiskunnassa osittain myös pakon edessä, sillä kunta on laaja ja harvaan asuttu.

Kuntalaisille maksuton virtuaaliterveyskeskuspalvelu laajenee Rovaniemen maalaiskunnassa jo ensi keväänä. Mukaan otetaan terveyskeskuksen lisäksi myös kunnan sosiaalipalvelut. Tulevaisuudensuunnitelmissa on lisätä virtuaaliterveyskeskukseen myös ajanvaraus- ja reseptipalvelut. Myös erilaisille keskusteluryhmille uskotaan olevan tarvetta.

Rovaniemen maalaiskunnassa uskotaan, että tulevaisuudessa jopa puolet asukkaista siirtyy käyttämään terveyspalveluita sähköisesti, inetrenetin välityksellä. Kaiken kattvaksi palveluksi verkkohoidosta ei kuitenkaan ole, sillä ovathan mm. terveyspalveluiden suurkuluttajat, eli vanhukset, usein internetin ulottumattomissa. Tavanomainen vastaanottokäynti terveyskeskuksessa tulee aina olemaan sairaalaan perustuote, jota verkkopalveluiden toivotaan täydentävän.

Toimittaja
RIIKKA HEIKKILÄ


Seuraava lähetys
Keskustelu & palaute
Vinkit
Piilohulluutta, piilohulluutta!
Terveysteema
AlkuunSivun alkuun